KalPan Lasse Lappalainen: ”Tämä on ollut uran paras kausi”

22.4.2021
KalPan Lasse Lappalainen: ”Tämä on ollut uran paras kausi”

Kuva: Atte Rissanen

Lasse Lappalainen kantaa KalPassa suurta vastuuta kaukalon molemmissa päissä.

KalPan Lasse Lappalainen pelaa uransa ensimmäisiä playoffseja kasvattajaseuransa paidassa. Tähän asti Lappalaisen kaudet ovat jatkuneet Liigassa vain SaiPassa, eli ei ihme, että pudotuspelit ovat maistuneet miehen kolmannella KalPa-kaudella.

– Ensimmäisenä vuonna emme päässeet ja viime vuonna tuli korona. Onhan siinä pikkujännitys ollut. Nuorempana olen katsonut, kun KalPa on playoffseissa ollut. Mukava päästä pelaamaan kotikaupungin joukkueen paidassa näitä pelejä, Lappalainen sanoo.

Kahden ensimmäisen neljännesfinaaliottelun jälkeen KalPan ja Tapparan välinen sarja on tasan. KalPa vei Tapparalta kotiedun Alexander Ruutun jatkoerämaalilla sarjan toisessa ottelussa.

– Hyvä peli oli! Pari pomppua muuttivat pelin kulun, ja menimme vähän lukkoon. Olimme jalalla huomattavasti parempia. Tuntui, että olimme jo ensimmäisessä pelissä parempia, mutta tulos ei tullut siinä mukana, hän sanoo korostaen seuraavan voiton merkitystä, ettei Tampereelta haettu voitto muutu turhaksi.

– Olemme olleet tällä kaudella varmaan sarjan paras vierasjoukkue. Kotona on sitten ollut haasteita. Nyt pitäisi löytyä kotiareenalla samanlainen draivi kuin vieraissa.

Playoffseja kuvaillaan pelaajien näkökulmasta vuoden parhaaksi ajaksi. Kaikki epäolennainen jätetään pois, eikä menneellä ole merkitystä. Lappalainenkin katsoo tiukasti tulevaan.

– Pieni tauko tuli ja siitä tuli pieni extralataus. Kävimme vastustajaa tiiviimmin läpi kuin normaaliin sarjapeliin. Pitää asennoitua eri tavalla. Jokainen pomppu, taklaus ja maali voi kääntää ottelusarjan. Kevään peleissä on aina extralataus. Mennään peli kerrallaan, eikä ajatella eteenpäin, hän kertoo.

Lappalaisella on kuitenkin takanaan niin hyvä runkosarja, että jonkinmoinen sen kertaus on pakko tehdä. Hän teki pisteillä 11+15 uransa maali- ja piste-ennätykset. Maalimäärä riitti puolustajien maalipörssissä jaettuun kolmossijaan. Saavutuksen kovuutta alleviivaa se, että vain kaksi miehen maaleista syntyivät ylivoimalla.

Lappalaisen ottelukohtainen peliaika oli joukkueen toiseksi suurin. Erikoistilannevastuu oli myös suuri: Lappalainen pelasi KalPan puolustajista eniten ylivoimaa ja kaikista pelaajista toiseksi eniten alivoimaa.

Helsingin EHT-turnauksessa tapahtuneen leijonadebyytinkin myötä on paikallaan kysyä, onko menossa uran paras kausi.

– Kyllä niin voi sanoa. Putki on kulkenut hyvin ja tuli uusi piste-ennätys. Kyllä tämä on ollut uran paras kausi. Elokuussa tuli jälkikasvua ja siitä tuli extralataus tähän kauteen ja meininkiä kotipuoleen. Olen osannut kanavoida ajatukset niin, että kotona on kotihommat ja hallilla hallihommat. Olen saanut ajatukset sinne ja pystynyt keskittymään.

Iso vastuullinen rooli miellyttää luonnollisesti 31-vuotiasta puolustajaa.

– Meillä on nuoria ja hyvin liikkuvia puolustajia paljon. Alkukaudesta rooli oli erilainen, kun meillä oli NHL-lainoja. Olen pyrkinyt tuomaan omalla rauhallisuudella palasia puolustuspäähän, hän sanoo.

Lappalainen on kahden ensimmäisen Tappara-kohtaamisen jälkeen myös KalPan paras pistemies. Hänen toisessa ottelussa nähty suorasta hyökkäyksestä ohjaamansa maali ei ollut kenties kaikkein perinteisin puolustajan tekemä.

– No ei se ehkä ollut ihan peruspakin tekemä! En tiedä, mistä se irtokiekko tuli. Katsoin, että tulee 3-2 -hyökkäys. Meillä on sellainen ajattelutapa, että silloin, kun on paikka, mennään roolittomasti. Hyökkääjä jäi alle, ja katsoin, että väylä aukeaa. Päätin katsoa loppuun asti ja hyvä, että katsoin!

Joukkueen sisäisen pistepörssin kärkipaikka tulee haastattelussa Lappalaiselle yllätyksenä. Mitään pois ottamatta kiekollisen puolustajan pisteherkkyyden tärkeydestä, ei hän välttämättä saisi olla joukkueensa paras pistemies, kun KalPan kausi jossain vaiheessa päättyy, miten se sitten päättyykään.

– Jos haluamme mennä pitkälle, kärjessä ovat varmasti muut miehet. Välillä joillekin miehille ne paikat tulevat. Niistä pitää vaan tehdä, hän tuumaa.

Lappalaisen pakkipari on oman pään puolustajaksi profiloitunut Mikael Seppälä, eli ykköskenttään nimetty pari on tarkasti roolitettu.

– Olemme pelanneet Seppälän kanssa aika paljon, jo pari vuotta putkeen. Osaamme lukea toisiamme. Seppäläkin tekee välillä hyviä nousuja. Vuorottelemme välillä ja katsomme tilanteen mukaan, kumpi lähtee hyökkäykseen mukaan ja miten tilanne tulee.

KalPan ja Tapparan neljännesfinaalisarja jatkuu torstaina ja perjantaina. Lappalaisen osaamiselle on KalPan näkökulmasta tarvetta kaukalon molemmissa päissä.

– Kaksi kovaa peliä kotona. Nyt vain valmistaudumme hyvin torstain ja perjantain otteluihin. Varmaan aika samanlaista tulee kuin Tampereella. Eihän sitä voi ikinä tietää, miten pomppuja saattaa tulla ja miten se repsahtaa. Samoilla kuvioilla mennään, hän ennakoi.

***
Teksti: Panu Markkanen


---
Julkaisija: Aija Saha