Jukurien Mika Järvinen rikkoo komean rajapyykin kahdeksantena maalivahtina

3.4.2021
Jukurien Mika Järvinen rikkoo komean rajapyykin kahdeksantena maalivahtina

Kuva: Tomi Natri

Jukurien maalivahti Mika Järvinen saavuttaa lauantaina 600 ottelun rajapyykin Liigassa, kun Jukurit kohtaa Hämeenlinnassa HPK:n.

12. kaudellaan Liigassa esiintyvä Järvinen on HPK:n kasvatteja. Debyyttinsä Liigassa hän teki kuitenkin KalPan paidassa kaudella 2007-08.

Tulokaskausi Liigassa päättyi mestaruusjuhliin, kun Järvinen torjui KalPan nuorten Suomen mestariksi playoffs-otteluiden parhaana pelaajana. Toisella KalPa-kaudellaan Järvinen saavutti uransa toistaiseksi ainoan mitalin, SM-pronssia. Joulukuussa 2008 Järvinen kirjoitti Liiga-historiaa tekemällä maalin ensimmäisenä maalivahtina Liigassa kautta aikojen.

KalPa-vuosien jälkeen Järvinen pelasi Jokereissa (2010-11) ja HPK:ssa (2011-13). Vuosina 2013-15 hän pelasi KHL:ssä ja Saksan kakkostasolla.

Sportin paitaan Järvinen siirtyi kaudella 2015-16 ja pelasi vaasalaisten riveissä yhteensä viidellä kaudella joulukuuhun 2019. Loppukauden hän esiintyi Ruotsin Allsvenskanissa.

Joulukuussa 2020 Järvinen solmi Jukurien kanssa loppukauden kattavan sopimuksen. 32-vuotias maalivahti on pelannut 599 ottelustaan maalilla 359:ssä.

Järvinen on torjunut Liiga-urallaan yhteensä 33 nollapeliä. Hän on kaikkien aikojen nollapelitilastossa seitsemännellä sijalla.

Eniten puettuja otteluita Liigan runkosarjassa / maalivahdit
Tilanne ennen 3.4.2021 pelattavia otteluita

653 – Pasi Kuivalainen
641 – Mika Lehto
616 – Sakari Lindfors
612 – Jan Lundell
610 – *Eero Kilpeläinen
608 – Jukka Tammi
605 – Ari-Pekka Siekkinen
599 – *Mika Järvinen
594 – Jere Myllyniemi
591 – Jussi Markkanen
570 – Antero Kivelä


---
Julkaisija: Antti Seppänen