HIFK jatkoaikavoittoon Ässistä - Emil Bemström iski voittomaalin

13.10.2020
HIFK jatkoaikavoittoon Ässistä - Emil Bemström iski voittomaalin

HIFK juhli jatkoaikavoittoa Ässistä. (Kuva: Juuso Pellava)

Tiistain ainoassa ottelussa Ässät matkasi Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. HIFK hallitsi ottelun alkupuolta, mutta Ässät nousi sitkeästi tasoihin. Voittaja ratkesi lopulta jatkoajalla, jossa Emil Bemström viimeisteli voiton kotijoukkueelle.

HIFK – Ässät 4–3 JA (2–1, 1–2, 0–0, 1–0)
>> Tilastot
>> Ottelukooste
>> Lehdistötilaisuus

Ässät aloitti Helsingissä varsin vahvasti ja meni Peter Tiivolan maalilla johtoon jo ajassa 03.14. HIFK ei tästä tyrmistynyt, vaan siirtyi nopeasti johtoon Anton Lundellin kahdella maalilla.Toisen erän puolessa välissä lukemat olivat jo 3–1, kun Joona Luoto viimeisteli ylivoimalla kauden avausmaalinsa. Ässät kampesi vielä toisen erän aikana ensin lähelle ja sitten tasoihin Nick Merkleyn ja Jakob Stenqvistin osumilla. Päätöserä oli maaliton, vaikka Ässät saikin kokeilla ylivoimapeliään peräti kolmeen otteeseen. Ottelun voittajaa haettiin jatkoajan kautta ja loppuratkaisu oli kuin toisinto viime lauantailta HIFK:n ottelusta Tapparaa vastaan. Emil Bemström teki Tapparaa vastaan jatkoajalla voittomaalin ja toisti saman tempun myös tiistaina Ässiä vastaan.

Lundellin (2+0), Merkleyn (1+1) ja Stenqvistin (1+1) lisäksi kahden pisteen makuun pääsivät myös Tiivola (1+1), Sebastian Dyk (0+2) sekä Jesse Saarinen (0+2).


---
Julkaisija: Markus Viljanen