Lahdessa hehkutetaan Ryan Laschin paluuta

28.9.2020
Lahdessa hehkutetaan Ryan Laschin paluuta

Pelicans kertoi viikonloppuna saavansa megaluokan vahvistuksen, kun yhdysvaltalainen Ryan Lasch liittyy lahtelaisryhmään ottelukohtaisella sopimuksella.

170-senttinen Lasch muistetaan Lahessa Pelicansin seurahistorian menestyksekkäimmän kauden 2011-12 uskomattomista esityksistä. Pelicans-joukkueen kapellimestarina tuolloin toiminut taskuraketti voitti sekä SM-liigan runkosarjan että pudotuspelien pistepörssin.

Oikealta ampuva 33-vuotias laitahyökkääjä on niittänyt menestystä myös Lahdesta lähdön jälkeen. Palkintokaappiin on tarttunut muun muassa kolme Euroopan mestaruutta, kaksi Ruotsin mestaruutta ja yksi Sveitsin mestaruus. Henkilökohtaisella tasolla Lasch on myös voittanut käytännössä kaiken mahdollisen.

- Lasch on yksi parhaista Euroopassa pelaavista pelaajista, ellei jopa paras. Hän on poikkeuksellisen taitava hyökkäyspään virtuoosi, jolla on kaiken lisäksi erityinen asema lahtelaiskannattajien sydämissä. Olemme todella tyytyväisiä, että mies haluaa pelata meillä ja Pelicans-fanit saavat nauttia jälleen miehen edesottamuksista Lahessa, päävalmentaja Tommi Niemelä kommentoi Pelicansin sivuilla.


---
Julkaisija: Jukka Malm