Vili Nurmi aloittaa Liigan myyntijohtajana

25.9.2020

Vili Nurmi aloittaa Liigan myyntijohtajana

KTM Vili Nurmi aloittaa Liigan kumppanimyynnistä vastaavana johtajana 28. syyskuuta tehtävänään kehittää Liigan medioissa toteutettavia yhteistyökumppanikonsepteja.

Nurmi toimi jo kesän ajan ulkoistettuna myyntijohtajana Liigassa.

- Ehdin muutaman kuukauden vuokrapestin aikana jo tutustua toimintaympäristöön, ihmisiin, kumppaneihin ja niihin kaupallisiin mahdollisuuksiin, joita Liiga pystyy yritysmaailmalle tarjoamaan, Nurmi kertoo.

- Liigan valtakunnallinen tavoittavuus, suomalaisten intohimoinen suhtautuminen jääkiekkoon sekä meidän hienot seurat antavat ainutlaatuisen pohjan myös kaupallisille kumppanuuksille. Liiga voi toimia monipuolisena alustana brändin rakentamiseen, myynnin kasvattamiseen ja vastuullisten tekojen toteuttamiseen, hän jatkaa.

- Kauden kynnyksellä on mukava todeta, että olemme jo onnistuneet laajentamaan Liigan kumppaniverkostoa tulevalle kaudelle, ja tulemme tuomaan suomalaiseen urheilumaailmaan tulevaisuudessakin uusia yhteistyömalleja, kommentoi Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi.


---
Julkaisija: Aija Saha