Matias Maccellille vuoden tulokkaan Wasama-palkinto

31.3.2020

Matias Maccellille vuoden tulokkaan Wasama-palkinto

Kuva: Timo Koistinen

Ilveksen hyökkääjä Matias Maccelli on voittanut Liiga-kauden parhaalle tulokkaalle myönnettävän Jarmo Wasaman muistopalkinnon. Maccelli oli ylivoimainen ykkönen jääkiekkotoimittajien äänestyksessä.

"Wasama-palkinnon saa suomalainen Liigan ensimmäisen kauden pelaaja, joka on osoittanut taitoa kehittyä kansainväliseksi huippupelaajaksi. Voittaja valitaan jääkiekkotoimittajien äänestyksellä."

Maccelli keräsi äänestyksessä 40 ykkössijaa ja kaikkiaan 249 pistettä. Kärppien maalivahti Justus Annunen sijoittui äänestyksessä toiseksi ennen Jukurien puolustaja Axel Rindelliä.

Viime kauden Yhdysvaltain junioriliiga USHL:ssä pelannut Maccelli teki toukokuussa 2019 Ilveksen kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen. Syksyllä 19 vuotta täyttänyt TPS-kasvatti teki tämän kauden runkosarjassa 13 maalia ja 30 pistettä ja oli tulokkaiden pistepörssin kärkinimi. Hän oli Ilveksen kolmanneksi paras maalintekijä ja viidenneksi paras pistemies. Laitahyökkääjä kantoi isoa vastuuta myös tamperelaisten ylivoimapelissä ja iski kaudella neljä voittomaalia.

Maccelli on jo 12:s Ilves-pelaaja, joka voittaa Liigan vuoden tulokkaan tittelin. Viimeksi Wasama-palkinnon meni Ilvekselle vuonna 2017, kun Otto Koivula oli äänestyksen ykkönen.

Äänestyksen tulokset

Matias Maccelli, Ilves 249 (40-15-4)
Justus Annunen, Kärpät 126 (14-17-5)
Axel Rindell, Jukurit 55 (2-9-18)
Kim Nousiainen, KalPa 45 (1-8-16)
Aleksandr Jakovenko, Jukurit 18 (1-3-4)
Roni Hirvonen, Ässät 12 (0-3-3)
Joonas Oden, KooKoo 9 (0-3-0)
Lassi Thomson, Ilves 5 (0-1-2)
Kristian Tanus, Jukurit/Tappara 2 (0-0-2)
Julius Hermonen, Kärpät 1 (0-0-1)
Mikko Petman, Lukko 1 (0-0-1)
Juuso Pärssinen, TPS 1 (0-0-1)
Daniil Tarasov, Ässät 1 (0-0-1)

Tuloksissa pelaajan yhteispisteet, suluissa ykkössijat (5 pistettä), kakkossijat (3 pistettä) ja kolmossijat (1 piste).

Wasama-palkinnon aiemmat voittajat

2019 Kaapo Kakko, TPS
2018 Petrus Palmu, TPS
2017 Otto Koivula, Ilves
2016 Patrik Laine, Tappara
2015 Otso Rantakari, Blues
2014 Juuse Saros, HPK
2013 Artturi Lehkonen, KalPa
2012 Teuvo Teräväinen, Jokerit
2011 Teemu Pulkkinen, Jokerit
2010 Mikael Granlund, HIFK
2009 Teemu Hartikainen, KalPa
2008 Oskar Osala, Blues
2007 Tuomas Suominen, TPS
2006 Perttu Lindgren, Ilves
2005 Simo Vidgren, Ilves
2004 Janne Pesonen, Kärpät
2003 Toni Söderholm, HIFK
2002 Joonas Vihko, HIFK
2001 Toni Dahlman, Ilves
2000 Antero Niittymäki, TPS
1999 Timo Pärssinen, HPK
1998 Pasi Puistola, Ilves
1997 Olli Jokinen, HIFK
1996 Jani Hurme, TPS
1995 Joni Lehto, Lukko
1994 Juha Lind, Jokerit
1993 Ville Peltonen, HIFK
1992 Petri Varis, Ässät
1991 Janne Grönvall, Lukko
1990 Vesa Viitakoski, SaiPa
1989 Pekka Peltola, HPK
1988 Mika Nieminen, Ilves
1987 Janne Ojanen, Tappara
1986 Risto Kurkinen, JyP HT
1985 Jari Neuvonen, Ilves
1984 Joel Paunio, HIFK
1983 Jukka Tammi, Ilves
1982 Hannu Virta, TPS
1981 Petri Skriko, SaiPa
1980 Pekka Arbelius, Kärpät
1979 Kari Jalonen, Kärpät
1978 Markku Kiimalainen, Kärpät
1977 Risto Siltanen, Ilves
1976 Kari Makkonen, Ässät
1975 Markus Mattsson, Ilves
1974 Matti Hagman, HIFK
1973 Jukka Alkula, Tappara
1972 Seppo Ahokainen, Ilves


---
Julkaisija: Antti Seppänen