Tuukka Mäntylän upea kiekkoura päätökseen

17.3.2020
Tuukka Mäntylän upea kiekkoura päätökseen

Kuva: Mika Kylmäniemi

Tappara-puolustaja Tuukka Mäntylä päättää pitkän uransa jääkiekkoilijana. Tappara tiedotti asiasta tiistaina Twitterissä.

Mäntylä pelasi Liigassa kaikkiaan 14 kaudella vuosina 1999–2020 ja esiintyi pääsarjatasolla neljällä eri vuosikymmenellä. Hän edusti Liigassa vain kasvattajaseuraansa Tapparaa.

Suomen mestaruutta Mäntylä juhli vuosina 2003 ja 2016. Lisäksi palkintokaapissa on kolme SM-hopeaa ja yksi SM-pronssi.

Liigassa Tuukka Mäntylä pelasi yhteensä 622 ottelua pistein 50+173=223. Hän sijoittuu Tapparan kaikkien aikojen ottelutilastossa neljänneksi, edellään vain Janne Ojanen, Pekka Saravo ja Janne Grönvall.

Leijonissa Mäntylä esiintyi 151 A-maaottelussa ja pelasi kuudet MM-kisat. Hän on saavuttanut kahdesti MM-hopeaa vuosina 2007 ja 2014 sekä MM-pronssia 2006. Alle 18-vuotiaiden MM-kultaa keväällä 1999 voittanut puolustaja saavutti juniorivuosinaan myös alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa.

Eniten otteluita Tappara-paidassa / runkosarja

876 Janne Ojanen
702 Pekka Saravo
654 Janne Grönvall
622 *Tuukka Mäntylä
621 Pekka Laksola
557 Jukka Peltola
553 Timo Jutila
545 Timo Susi
518 Aleksandr Barkov
510 Sami Venäläinen
505 Pertti Valkeapää
505 Arto Kulmala

- - -


---
Julkaisija: Antti Seppänen