HIFK nousi voittoon Tapparasta – Paajanen ratkaisi 22. laukojan voittomaalikilpailun

25.2.2020

HIFK nousi voittoon Tapparasta – Paajanen ratkaisi 22. laukojan voittomaalikilpailun

HIFK:n Otto Paajanen iski tiistaina pisteet 0+2 ja ratkaisun voittomaalikilpailussa. (Kuva: Pekka Rautiainen)

Vierasvoitot saivat jatkoa Tapparan ja HIFK:n välisissä otteluissa, kun helsinkiläiset veivät tiistaina Hakametsästä kaksi pistettä. HIFK:n Jere Sallinen iski 2–2-tasoituksen ainoastaan 2,4 sekuntia ennen päätössummeria. Voittomaalikilpailussa ratkaisun löytämiseen tarvittiin peräti 22 laukojaa. Lopulta voittomaalin iski vierasjoukkueen Otto Paajanen.

Tappara–HIFK 2–3 VL (1–0, 1–1, 0–1, 0–0, 0–1)
>> Tilastot
>> Ottelukooste
>> Lehdistötilaisuus

Tappara vastasi Liiga-viikon ensimmäisen ottelun avausmaalista, kun viime kevään maailmanmestari Niko Ojamäki huudatti Hakametsän yli 6300 katsojaa ylivoimalla. Avauserä oli kotijoukkueen hallintaa. HIFK:lle vihellettiin avauserässä kolme kahden minuutin rangaistusta, joiden aikana Tappara oli lähellä lisätä johtoaan. Avauserässä helsinkiläisten maalipaikat olivat vähissä.

Toisessa erässä tahti muuttui ja HIFK otti otteen pelistä. Vieraat nousivat tasoihin illan toisella ylivoimallaan, kun Teemu Turunen osui maalinedestä ja iski kauden 16. maalinsa. Tasoitusmaalin jälkeen erä jatkui HIFK:n komennossa, mutta seuraavasta maalista vastasi jälleen Tappara. Puolustaja Ben Blood heitti siniviivalta kiekon maalille ja Olavi Vauhkonen ohjasi sen ohi Atte Engrenin. Osuma oli ensimmäistä kauttaan Tapparassa pelaavalle Vauhkoselle kauden yhdeksäs.

Päätöserässä HIFK hallitsi ottelua, mutta parhaat maalipaikat loistivat poissaolollaan. Helsinkiläisten uurastus palkittiin kuitenkin ainoastaan 2,4 sekuntia ennen loppua, kun Jere Sallinen laukoi maalin edestä kiekon ohi vahvasti pelanneen Michael Garteigin. Osuman alustivat illan toisen syöttöpisteensä merkkauttanut Otto Paajanen ja Michael Keränen.

Jatkoajalla molemmilla oli painostusjaksonsa, mutta maaleja ei syntynyt. Voittomaalikilpailussa ratkaisun saamiseen tarvittiin huimat 22 laukojaa. Ratkaisun iski lopulta vahvan ottelun pelannut Paajanen. Paajasen lisäksi voittomaalikilpailussa maalinteossa onnistuivat kertaalleen Tapparan Tyler Morley ja HIFK:n Joonas Lyytinen.

Tapparalle tappio oli kolmas peräkkäinen. Kirvesrintoja vastaan on tehty tällä kaudella yhdeksän maalia ilman maalivahtia. Tappiosta huolimatta tamperelaisten pistepussi karttui yhdellä pisteellä. HIFK paranteli voitolla asemiaan kuuden joukossa. Seitsemäntenä oleva HPK jäi tiistain myötä kahdeksan pisteen päähän. Tapparan ja HIFK:n kauden kaikki neljä runkosarjakohtaamista päättyivät vierasvoittoihin.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen