Liiga maanantaina: TPS ja HPK kohtaavat viikon alkajaisiksi

17.2.2020
Liiga maanantaina: TPS ja HPK kohtaavat viikon alkajaisiksi

HPK vieraili viimeksi Turussa lokakuussa. (Kuva: Teemu Saarinen)

Liiga-viikko käynnistyy tällä kertaa poikkeuksellisesti jo maanantaina, kun illan ainoassa ottelussa TPS isännöi Turussa HPK:ta. Turkulaiset lähtevät hakemaan paluuta voittokantaan viikonlopun kahden Ässät-tappion jälkeen. HPK:lla on puolestaan alla kaksi täyttä pistepottia. Gatorade Centerissä kiekko jäähän klo 18.30.

TPS–HPK
>> Kokoonpanot
>> Liput

Joukkueet lähtevät maanantai-illan ainoan otteluun varsin erilaisista lähtökohdista. TPS koki viikonloppuna karvaat tappiot, kun Ässät kaatoi turkulaiset kahdesti. Voittojen myötä porilaiset ottivat vahvan kiinnityksen viimeiseen playoffs-paikkaan TPS:n nenän edestä. Hallitseva Suomen mestari HPK on voittanut kaksi viime otteluaan. Viimeksi perjantaina hämeenlinnalaiset kaatoivat Jukurit. HPK on löytyy sarjataulukon seitsemänneltä sijalta, seitsemän pistettä kuudentena olevaa HIFK:ta jäljessä.

Kyseessä on joukkueiden kauden neljäs keskinäinen kohtaaminen, eli runkosarjan viimeinen. Kauden kolmesta aiemmasta kohtaamisesta HPK on voittanut kaksi ja TPS yhden. Keskinäisten otteluiden pisteet ovat hämeenlinnalaisille 7–2.

Viikonlopun tappioiden myötä TPS:n ero playoffseihin venyi jo 12 pisteeseen. Turkulaisilla on runkosarjassa jäljellä vielä kuitenkin kymmenen ottelua.

HPK:n riveissä ottelussa debytoi 31-vuotias jenkkihyökkääjä Rob Bordson. Hän aloittaa hämeenlinnalaisten ykkösketjun keskellä.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen