Liiga-legenda ja Leijona-kapteeni Pertti Koivulahti on kuollut

12.3.2019
Liiga-legenda ja Leijona-kapteeni Pertti Koivulahti on kuollut

Kuva: Suomen Jääkiekkomuseo

Menestyksekkään uran jääkiekon parissa luonut Pertti Koivulahti kuoli maanantaina Tampereella 67-vuotiaana.

Pertti Koivulahti muistetaan Tapparan 70- ja 80-lukujen mestarijoukkueiden kapteenina. Hän voitti urallaan kaikkiaan viisi Suomen mestaruutta vuosina 1975, 1977, 1979, 1982 ja 1984. Yhteensä Koivulahti saavutti 10 SM-mitalia (5-4-1).

Suomen parhaaksi jääkiekkoilijaksi Koivulahti valittiin vuonna 1977. Hän pelasi urallaan 126 A-maaottelua, viidet MM-kisat ja yhdet olympialaiset. Maajoukkueen kapteenina hän toimi MM-kisoissa 1977. Suomen Jääkiekkoleijonaksi hänet aateloitiin vuonna 1992.

Pelaajauransa jälkeen Pertti Koivulahti toimi Tapparan valmennusryhmässä kahdeksalla kaudella vuosina 1985-93. Hän oli voittamassa apuvalmentajana kolmea Suomen mestaruutta (1986-88).


---
Julkaisija: Antti Seppänen