Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä valittu – iso joukko Liiga-pelaajia mukana

12.12.2019

Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä valittu – iso joukko Liiga-pelaajia mukana

Nuorten Leijonien MM-kisapaikkaa tavoittelevat Ilveksen Matias Maccelli (vas.), JYPin Anttoni Honka, Kärppien Justus Annunen ja KooKoon Joonas Oden.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen matka kohti Tshekissä pelattavia nuorten MM-kisoja alkaa lauantaina, kun joukkue kokoontuu ensimmäiselle MM-leiritysjaksolle. Mukana on kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 14 hyökkääjää.

Vierumäen leiri päättyy tiistaina 17.12. ja torstaina 19.12. joukkue siirtyy Tshekkiin. Nuoret Leijonat pelaa ennen tapaninpäivänä käynnistyviä MM-kisoja harjoitusottelut Saksaa (la 21.12.) ja Kanadaa (ma 23.12.) vastaan.

– Mukana on vielä tässä vaiheessa muutama ylimääräinen pelaaja, mutta aika lähellä lopullista joukkuetta ollaan. Leirityksen ja joulun alla pelattavien harjoituspelien jälkeen lyömme lukkoon lopullisen MM-ryhmän, Nuorten Leijonien päävalmentaja Raimo Helminen kertoo.

MM-kisojen alkaessa joukkueeseen on nimettävä vähintään 15 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Joukkueen maksimikoko on 23 pelaajaa (20 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia).

MM-leiriryhmän kokoonpano

Maalivahdit
Justus Annunen, Kärpät
Jasper Patrikainen, Pelicans
Kari Piiroinen, Windsor OHL

Puolustajat
Santeri Hatakka, Ilves
Ville Heinola, Lukko
Anttoni Honka, JYP
Mikko Kokkonen, Jukurit
Kim Nousiainen, KalPa
Peetro Seppälä, KooKoo
Lassi Thomson, Ilves
Toni Utunen, Tappara

Hyökkääjät
Eemil Erholtz, Sport
Aleks Haatanen, Pelicans
Lenni Killinen, Ässät
Otto Kivenmäki, Ässät
Rasmus Kupari, LA Kings NHL
Matias Maccelli, Ilves
Joonas Oden, KooKoo
Ville Petman, Lukko
Patrik Puistola, Tappara
Sampo Ranta, Minnesota U. NCAA
Aatu Räty, Kärpät
Aku Räty, Kärpät
Antti Saarela, Ilves
Kristian Tanus, Jukurit

Suomi pelaa MM-alkusarjan ottelunsa Trinecissä seuraavasti: 26.12. klo 20 Ruotsi–Suomi, 28.12. klo 16 Suomi–Slovakia, 29.12. klo 16 Kazakstan–Suomi ja 31.12. klo 20 Suomi–Sveitsi. Neljännesfinaalit pelataan torstaina 2.1. Ostravassa ja Trinecissä, semifinaalit lauantaina 4.1. ja mitalipelit sunnuntaina 5.1. Ostravassa.


---
Julkaisija: Antti Seppänen