TPS hankki kokeneen ruotsalaispuolustajan

8.11.2019
TPS hankki kokeneen ruotsalaispuolustajan

TPS on tehnyt joulukuun puoliväliin saakka ulottuvan lainasopimuksen puolustaja Christoffer Perssonin kanssa. 34-vuotias Persson on pelannut syyskauden SHL:n HV71:n riveissä.

Kookas (192/100) puolustaja on kaksinkertainen Ruotsin mestari (2016 ja 2017) ja voittanut myös CHL:n mestaruuden (2016).

– Halusimme vahvistusta niin alivoima- ja puolustuspelaamiseen kuten myös maalineduspelaamiseen. Persson on pelannut menestyksekkäästi viime vuodet voittavissa joukkueissa ja uskon sen kokemuksen olevan arvokasta TPS:n joukkueelle tässä tilanteessa, taustoittaa TPS:n urheilutoimen työryhmään kuuluva Tomi Kallio sopimusta seuran tiedotteessa.

Persson on pelannut urallaan 356 ottelua Ruotsin pääsarjassa ja 281 ottelua Allsvenskanissa.


---
Julkaisija: Antti Seppänen