Heikki Hiltunen jatkaa Liigan puheenjohtajana – hallitukseen kaksi uutta jäsentä

8.10.2019
Heikki Hiltunen jatkaa Liigan puheenjohtajana – hallitukseen kaksi uutta jäsentä

Kuva: Tomi Natri

Jääkiekon SM-liiga Oy:n yhtiökokous valitsi maanantain kokouksessaan yhtiön hallituksen. Kokoonpanoon tuli kaksi muutosta, kun uusina jäseninä mukaan liittyivät Mikko Pulkkinen ja Mika Sutinen. Ari Salmi jäi puolestaan pois hallituksesta. Puheenjohtajan tehtävässä jatkaa Heikki Hiltunen.

Heikki Hiltunen on toiminut Liigan puheenjohtajana syksystä 2016. Hiltunen on myös Liiga-joukkue Sportin puheenjohtaja ja työskentelee oululaisen iLOQ-yrityksen toimitusjohtajana.

Uusiksi hallituksen jäseniksi nimitettiin Mikko Pulkkinen ja Mika Sutinen.

Pulkkinen on toiminut Liiga-joukkue KooKoon puheenjohtajana syksystä 2018. Aiemmin Pulkkinen on toiminut KooKoon varapuheenjohtajana kaudesta 2015–16 lähtien. Kymenlaaksosta kotoisin oleva Pulkkinen työskentelee Microsoft Oy:ssa operatiivisena johtajana (COO).

– Jokaisen jäsenen hallitustyössä on vahvistettava tiimiä. Koen, että osaamiseni tuo lisäarvoa Liigan tavoitteiden ja kehitystoimenpiteiden saavuttamiseksi. Käynnissä on digitaalinen murros, joka muuttaa yhteiskuntaa ja luo uusia mahdollisuuksia – myös urheilussa. Näiden mahdollisuuksien hyödyntäminen on yksi vahvuuteni.

– Liiga ja jääkiekko lajina on Suomen seuratuinta urheilua. Uudistuminen ja yhteisöllisyyden rakentaminen ovat avainasemassa, Pulkkinen avaa.

Savolaislähtöinen Sutinen on ollut vuodesta 2003 lähtien Liiga-joukkue KalPan hallituksen jäsen ja syksystä 2017 alkaen hän on toiminut seuran puheenjohtajana. Kokenut kasvun osaaja ja hallitusammattilainen on toiminut aiemmin muun muassa Musti ja Mirri Oy:n ja Best Friend Group Oy:n toimitusjohtajana. Tällä hetkellä hän vaikuttaa usean eri yhtiön hallituksessa.

– Kiitollisin mielin ja uteliaana otan paikan vastaan. Suomalaisessa ammattiurheilussa tämä on ykkösympäristö ja ammattillisesti erittäin kiinnostava haaste. Meillä on kaikki resussit ja volyymit kehittää liiketoimintaa. Se pitää muistaa, että hetkeksikään ei voi jäädä nautiskelemaan. Kisa ihmisten vapaa-ajasta kasvaa koko ajan ja siinä pitää pysyä mukana.

– Itselläni on kuluttajabisneksen tausta. Asiakaskokemus ja elämyksellisyys ovat asioita, joihin haluan keskittyä. Ammattilillisesti uteliaisuus kohdistuu siihen, kuinka tarjota katsojille entistä enemmän lisäarvoa. Mielestäni parhaat hallitukset esittää parhaita kysymyksiä, Sutinen pohtii.

Liigahallitus 2019–20

Puheenjohtaja
Heikki Hiltunen

Jäsenet
Lasse Aho
Pekka Ilmivalta
Veli-Pekka Marin
Matti Nurminen
Heikki Penttilä
Mikko Pulkkinen
Mika Sutinen


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen