Pelicans nollasi HIFK:n, Ilves osui viidesti HPK:ta vastaan

4.10.2019
Pelicans nollasi HIFK:n, Ilves osui viidesti HPK:ta vastaan

HIFK:n tehottomuus jatkui myös perjantaina (Kuva: Samuli Seila)

Perjantai-illan otteluissa Ilves nappasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella toisen perättäisen voiton kaatamalla HPK:n 5-2, KalPa voitti Sportin voittomaalikilpailussa ja Lukko tylsytti TPS:n Turussa. HIFK jäi puolestaan nollille kotihallissaan, kun Pelicans ryösti pisteet mukaansa.

HIFK-Pelicans 0–3 (0–2, 0–0, 0–1)
>> Tilastot
>> Maalikooste
>> Lehdistötilaisuus

Pelicans palasi kahden tappion jälkeen voittokantaan voittamalla HIFK:n perjantai-illassa. Pelicans aloitti ottelun räväkästi ja johti avauserän jälkeen kahdella maalilla, kun Juhamatti Aaltonen ja Jesse Ylönen onnistuivat maalinteossa. Toisessa erässä HIFK vei laukaukset lähes käsittämättömästi 33-2, mutta maaleja ei syntynyt kumpaankaan päätyyn. Pelicans osui vielä kertaalleen tyhjiin ottelun loppuhetkilä. Ottelu oli jo kolmas peräkkäinen, jossa HIFK vie laukaukset selvästi nimiinsä, mutta ottelu päättyy tappioon. Helsinkiläiset ovat viimeiseen kolmeen otteluun tehneet 198 laukauksella kolme maalia.

Ilves-HPK 5–2 (0–1, 3–0, 2–1)
>> Tilastot
>> Maalikooste
>> Lehdistötilaisuus

Ilves voitti ensimmäistä kertaa kaksi ottelua perätysten, kun HPK jäi tamperelaisten jalkoihin selvin lukemin. HPK vei vielä avauserän nimiinsä Jere Innalan ylivoimamaalilla, mutta kärsivällinen Ilves jauhoi toisessa erässä kolme maalia, joista kaksi ylivoimalla, ja nousi johtoon. Kaksi maalia kotijoukkueelle lisää päätöserässä ja pisteet jäivät Hakametsään, eikä HPK:n myöhäisestä kavennuksesta ollut enää apua. Eemeli Suomi (2+0) ja Robert Leino (0+2) jatkoivat hyvää virettään. 3-1-maalista vastanneelle Matias Maccellille osuma oli Liiga-uran ensimmäinen.

KalPa-Sport 4–3 VL (1–0, 0–2, 2–1, 0–0, 1–0)
>> Tilastot
>> Maalikooste
>> Lehdistötilaisuus

Kuopiossa nähtiin tasainen ottelu, kun sarjataulukon häntäpään joukkueet KalPa ja Sport kohtasivat. Kotijoukkue otti kuskin paikan jo ottelun toisella minuutilla Kai Kantolan tehdessä kauden avausmaalinsa. Kahden maalin johtoakin oli tarjolla, mutta Janne Keränen ei onnistunut rangaistuslaukauksessa. Toisessa erässä Sport pääsi paremmin peliin mukaan ja nousi johtoon Niko Kuirin sekä Antti Kalaputaan maaleilla. Ajassa 47.57 Sport siirtyi jo kahden maalin johtoon Paul Geigerin maalilla, mutta KalPa nousi maali kerrallaan sisukkaasti tasoihin ja vei ottelun voiton lopulta voittomaalikilpailussa. Sport pysyi sarjajumbona, KalPa jatkaa sijalla 14.

TPS-Lukko 1–3 (1–0, 0–1, 0–2)
>> Tilastot
>> Maalikooste
>> Lehdistötilaisuus

Lukon voittoputki venyi neljän ottelun mittaiseksi voitolla TPS:stä. TPS sai lukuisan määrän mahdollisuuksia ylivoimalla, mutta tulosta ei syntynyt. Kaiken lisäksi Lukon avausmaali syntyi Tapio Laakson lavasta alivoimalla. Tasakentällisin TPS onnistui kertaalleen, Teemu Väyrysen ohitettua Oskari Setäsen. Lukko ratkaisi ottelun edukseen kolmannessa erässä Pathrik Westerholmin ja Justin Danforthin kauden toisilla maaleilla. TPS hävisi ensimmäistä kertaa tällä kaudella toisen ottelun putkeen.


---
Julkaisija: Markus Viljanen