Liiga tiistaina: Ässät KalPan vieraana Kuopiossa

1.10.2019
Liiga tiistaina: Ässät KalPan vieraana Kuopiossa

KalPa viettää kuluvana kautena 90-vuotisjuhlakauttaan. (Kuva: Atte Rissanen)

KalPa isännöi tiistain ainoassa ottelussa kahdeksannella sijalla olevaa Ässiä. Kuopiolaisilla on kulkenut kotona, kun KalPa on voittanut neljästä aiemmasta kotiottelustaan kolme. Ässät aloitti kauden vahvasti, mutta nyt joukkue on hävinnyt neljästä viimeisestä ottelustaan kolme.

KalPa–Ässät
>> Kokoonpanot
>> Liput

KalPa pääsee tiistain otteluun voitto allaan, kun kuopiolaiset onnistuivat lauantaina kaatamaan KooKoon Olvi Areenalla voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2–1. Ässät puolestaan lähtee otteluun kahden ottelun tappioputkessa, kun JYP ja TPS olivat viikonloppuna porilaisia vahvempia. Molemmat joukkueet ovat pelanneet kuluvalla kaudella kuusi ottelua ja Ässät on kerännyt niissä kaksi pistettä KalPaa enemmän. Porilaiset löytyvät sijalta kahdeksan ja kuopiolaiset sijalta kolmetoista.

KalPan paras pistemies on Miikka Pitkänen, joka johtaa kuopiolaisten kakkoskenttää. Pitkänen on koonnut kuudessa ottelussa pisteet 4+1. Ässien kultaista kypärää kantaa puolestaan ykkösketjun sentteri Peter Tiivola, joka merkkauttanut kuudessa ottelussa pisteet 2+3. KalPa luottaa maalillaan Eero Kilpeläiseen, joka on pelannut kauden kuudesta ottelusta viisi. Ässien maalilla aloittaa vahvan alkukauden pelannut Sami Aittokallio, joka on tällä hetkellä maalivahtien torjuntatilaston kakkonen torjuntaprosentilla 95,77.

Kuopiossa kiekko jäähän tuttuun arkiottelun tapaan klo 18.30.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen