Joukkue-esittelyt 2019: Ilves – Hakametsässä edessä mahdollisuuksien kausi

4.9.2019
Joukkue-esittelyt 2019: Ilves – Hakametsässä edessä mahdollisuuksien kausi

Ilves on rakentanut kovalla työllä uutta tulemistaan. Tulevalle kaudelle tamperelaiset ovat vahvistuneet viime kaudesta jokaisella rintamalla. Erityisesti puolustus on vahvempi kuin pitkään aikaan. Nuorelta joukkueelta löytyy luisteluvoimaa ja taitoa, mutta löytyykö riittävästi tasaisuutta otteisiin?Hakametsässä on edessä monien mahdollisuuksien kausi.

Viime kaudella

Ilves palasi viime kaudella vuoden tauon jälkeen playoffs-joukkueeksi. Kyseessä oli kolmas kerta 2010-luvulla, kun tamperelaisjoukkue eteni aina neljännesfinaaleihin asti. Ilves sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi keräten 91 pistettä. Ilves oli runkosarjassa viidenneksi paras vierasjoukkue. Playoffsien 1. kierroksella Ilves kaatoi SaiPan niukasti voitoin 2–1. Ottelusarjan kaikki kolme ottelua päättyivät kotivoittoihin. Neljännesfinaaleissa seinä nousi kuitenkin vastaan aina finaaleihin asti edennyttä Kärppiä vastaan voitoin 4–0. Ilveksen paras pistemies oli upean kauden pelannut Arttu Ruotsalainen, joka merkkautti runkosarjan 59 ottelussa pisteet 21+21.

Lähtijät

Tamperelaisten viime kauden kokoonpanosta siirtyi muualle 12 pelaajaa. Maalivahtiosastolta Riku Helenius siirtyi JYPiin, eikä myöskään Antti Lehtosen pelit jatku Ilveksessä. Puolustuksesta muualle siirtyivät kanadalainen Mark Flood ja yhdysvaltalainen Matt Generous. Viime kaudeksi kasvattajaseuraansa palannut puolustaja Juha Leimu lopetti puolestaan pelaajauransa. Keskushyökkääjistä Ilveksen pukukopista poistuivat Juhani Tamminen ja Jerry Ahtola. Muut hyökkäysosaston lähtijät olivat kovaotteinen Mike Halmo, kesken viime kauden SaPKosta tullut Toni Henttonen, Sportiin siirtynyt Juho Liuksiala, Eero Savilahti ja Julius Valtonen.

Lisäksi kauden alkaessa Ilveksen riveistä uupuvat marraskuun maaottelutaukoon asti Lukossa lainalla oleva Olli Vainio ja NHL-joukkueiden leirityksillä olevat maalivahti Lukáš Dostál ja Arttu Ruotsalainen. Dostalin paluu Tampereelle on jo varmaa. Myös Ruotsalainen palaa Ilvekseen, mikäli ei saa paikkaa Buffalon kokoonpanosta.

Uudet pelaajat

Ilves on hankkinut kokoonpanoonsa sekä kokemusta että mielenkiintoisia tulevaisuuden nimiä. Tamperelaisten maalille palasi viiden ulkomailla vietetyn kauden jälkeen Ville Kolppanen. Maalivahtikolmikon täydentää Mestiksen K-Vantaasta siirtynyt nuori Eetu Mäkiniemi. Ilveksen puolustus vahvistui viime kaudesta huomattavasti, kun mukaan liittyivät SaiPasta siirtynyt Kalle Maalahti, paikalliskilpailija Tapparasta tullut Aleksi Elorinne, Pohjois-Amerikasta palannut Lassi Thomson ja Jokerien A-nuorista löydetty Santeri Hatakka. Sentteriosastolle puolestaan taitoa ja ratkaisuvoimaa tuovat viime keväänä Suomen mestaruutta juhlinut Robert Leino ja Lukosta siirtynyt Antti Saarela. Laitahyökkääjistä Ilvekseen siirtyivät kokenut Jasse Ikonen sekä nuoret ja lupaavat Matias Maccelli ja Eetu Päkkilä.

Valmennus

Karri Kivi aloittaa Ilveksen peräsimessä neljännen kautensa päävalmentajana. Kiven nykyinen sopimus kattaa vielä alkavan kauden. Kiven vahva valmennusryhmä jatkaa samassa kokoonpanossa kuin aikaisemmillakin kausilla. Ryhmän muodostavat Olli Salo, Jouko Myrrä ja Markus Korhonen.

Ottelut harjoituskaudella

Ilves on pelannut harjoituskaudella vahvasti. Viidestä harjoitusottelustaan tupsukorvat on voittanut neljä. Joukkue on loistanut erityisesti hyökkäyspäässä, tamperelaiset ovat iskeneet nimittäin viiteen otteluun 25 maalia. Ilves aloitti harjoitusottelut Decens Tampere Cupissa, jossa kaatuivat sekä Tappara että HIFK. Tampere Cupin voitto oli Ilvekselle historian ensimmäinen. Muissa harjoitusotteluissa Ilves on kaatanut hallitsevan Suomen mestarin HPK:n ja Jukurit. Ainoa tappio tuli Salossa pelatussa ottelussa TPS:ää vastaan. Ilves pelaa vielä yhden harjoitusottelun ennen Liiga-kauden alkua, siinä vastaan asettuu Ässät torstaina 5.9. Tampereella.

Läpimurron tekijä

Ilveksen riveistä löytyy tällä kaudella paljon potentiaalisia nuoria pelaajia, joilla kehityskäyrä näyttää vahvasti ylöspäin. Esille täytyy kuitenkin nostaa harjoitusotteluissa Ilves-kannattajat hurmannut 18-vuotias Matias Maccelli. Nopea ja taitava hyökkääjä on Ilveksen harjoitusotteluiden paras pistemies, kun neljään otteluun syntyi pisteet 4+3. Maccelli on TPS:n kasvatti, joka pelasi kahdella viime kaudella Yhdysvalloissa USHL-junioriliigassa. Maccelli on ehtinyt esiintyä alkukauden aikana myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen matkassa. Hyökkääjällä on vielä aikaa läpilyöntiin, mutta harjoituskauden otteiden perusteella läpilyönti voi tulla jo ensimmäisellä Liiga-kaudella.

Tuleva kausi

Ilves on vahvistunut edellisistä kausista jokaisella rintamalla. Joukkueesta löytyy sopivassa suhteessa nuorta energiaa ja tarvittavaa kokemusta. Erityisesti puolustus on vahvimmissa kantimissa kuin moneen vuoteen. Tamperelaiset saivat pidettyä joukkueessa hyvällä prosentilla viime kausina onnistuneet pelaajat. Nuori joukkue tarvitsee vahvan alun kauteen, mutta mahdollisuuksia on paljon ja jopa pitkästä aikaa odotuksia. Tasaisuus otteisiin on kuitenkin löydettävä, eikä viime kausien synkkiä tappioputkia saisi tulla. Potentiaalia suoran playoffs-paikan saavuttamiseen löytyy.

>> Kokoonpano 2019-20
>> Runkosarjan otteluohjelma


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen