Jukurit hankki riveihinsä kaksi puolustajaa – joukkue valmis tulevaan kauteen

15.5.2019
Jukurit hankki riveihinsä kaksi puolustajaa – joukkue valmis tulevaan kauteen

Jukurit on tehnyt pelaajasopimukset tshekkiläisen Jakub Galvasin ja venäläisen Alexander Jakovenkon kanssa. 21-vuotiaan Jakovenkon sopimus kattaa tulevan kauden, 19-vuotiaan Galvasin sopimus on kaksivuotinen.

Jakub Galvas on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo kolme kautta Tshekin pääsarjaa HC Olomoucin riveissä. 118 ottelussaan hän on merkkauttanut pisteet 7+29=36.

Tshekin juniomaajoukkueissa Galvas on pelannut urallaan peräti 101 ottelua. Arvokisoissa hän on pelannut yhdet alle 18-vuotiaiden ja kahdet alle 20-vuotiaiden MM-kisat ja tehnyt debyyttinsä myös Tshekin A-maajoukkueessa.

– Maltti, liikkuminen ja peliäly kiekon kanssa ovat Galvasilla erinomaisella tasolla. Nuoresta iästään huolimatta hän on kyennyt hankkimaan jo runsaasti kokemusta miesten pääsarjakiekosta sekä kansainvälisestä pelistä, Jukurien urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari kertoo seuran tiedotteessa.

* * *

Alexander Jakovenko saapuu Mikkeliin Pohjois-Amerikan junioriliiga USHL:stä. Päättyneellä kaudella hän kirjasi 56 ottelussaan pisteet 19+33=52 ja sijoittui sarjan puolustajien pistepörssissä toiseksi.

Jakovenko on syntynyt Kazakstanissa ja on pelannut viime kausilla poikien ja nuorten maaottelunsa Venäjän paidassa. Ennen USHL:ään siirtymistään pelasi kaksi kautta ja yhteensä 75 ottelua Venäjän kakkosliigassa, VHL:ssä.

– Jakovenkolla on mainiot kiekolliset taidot. Parhaiten hänen osaamisensa pääsee esiin eleettömän tehokkaassa pelin avaamisessa puolustusalueella sekä ylivoiman siniviivapelissä. Hän lähti 19-vuotiaana Pohjois-Amerikkaan metsästämään NHL-sopimusta, jota hänelle yhdestä seurasta tänä keväänä myös tarjottiin. Pelaaja ja hänen edustajansa näkivät Jakovenkon kuitenkin kehittyvän juuri nyt parhaiten Liigassa ja Jukureissa seuraavaa steppiä varten, Holtari sanoo.

Jakovenkon sopimuksessa on koeaika syyskuun loppuun saakka.

* * *

Nyt julkaistujen pelaajasopimusten myötä Jukurien Liiga-joukkue on syksyä varten valmis eli uusia vahvistuksia ei ole tulossa kesän aikana. Jukka Holtarin mukaan joukkueesta löytyy sopiva sekoitus kokemusta, nuorta energiaa sekä erilaisia pelaajatyyppejä.

– Olen tyytyväinen joukkueen tilaan. Saimme sellaisia uusia pelaajia kuin etsimme, ja ennen kaikkea meillä nyt jatkavat pelaajat ovat äärimmäisen motivoituneita kehittymään ja särkemään lasikattoa edestään. Olen haastatellut meillä jatkavat pelaajat läpikotaisin ja pidän siitä, mitä aistin heidän menestymisen vimmastaan.

* * *

Jukurien sopimuspelaajat 2019-20
Tilanne 15.5.2019

Maalivahdit
Juhana Aho (2020)
Sami Rajaniemi (2020)
Eetu Randelin (2022)

Puolustajat
Aku Alho (2020)
Jakub Galvas (2021)
Ville Hyvärinen (2021)
Antti Jaatinen (2020)
Alexander Jakovenko (2020)
Jimi Jalonen (2020)
Samuel Kemppainen (2021+1)
Mikko Kokkonen (2021)
Samuli Piipponen (2020)
Axel Rindell (2021+1)

Hyökkääjät
Teemu Henritius (2020)
Valtteri Hotakainen (2020)
Heikki Huttunen (2021)
Joonas Kalliola (2020)
Ville Leskinen (2021)
Henri Nikkanen (2020)
Mika Partanen (2020)
Vadim Pereskokov (2020)
Jesper Piitulainen (2020)
Janne Ritamäki (2020)
Miika Roine (2020)
Charles Sarault (2020)
Kristian Tanus (2020)
Julius Vähätalo (2021)
Fredric Weigel (2020)


---
Julkaisija: Antti Seppänen