David Nemecek vahvistaa Lukon puolustusta

3.5.2019
David Nemecek vahvistaa Lukon puolustusta

23-vuotias puolustaja David Nemecek on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Kuluneella kaudella Nemecek pelasi Tshekin pääsarjaa.

Nemecek on kookas (194/93) puolustaja, jonka tavoitteena on Lukon mukaan hakea Raumalta läpimurtoa korkeimmalle tasolle asti. Nemecekillä on kokemusta myös Suomen kaukaloista, sillä hän pelasi Nuorten SM-liigaa TPS:ssä kaudella 2014-15 ja voitti ikäluokan Suomen mestaruuden. Hän debytoi myös Liigassa neljän ottelun verran.

– David on hyvin liikkuva puolustaja. Iso, vahva ja sporttinen. Enemmän kuitenkin puolustava puolustaja. Hän pystyy pelaamaan kovaa ja iskee kiinni vahvasti. Antaa sen ensimmäisen helpon syötön. Davidilla on vahva usko ja tavoite, että näiden kahden vuoden jälkeen hän pelaa NHL:ssä, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo seuran tiedotteessa.

Kolmella viimeisimmällä kaudella Nemecek on pelannut Tshekin pääsarjaa yhteensä 125 ottelua (4+17=21). Hänellä on kokemusta myös Pohjois-Amerikan juniorisarjoista kolmelta eri kaudelta – OHL:stä, WHL:stä ja USHL:stä. Tshekin nuorisomaajoukkueissa Nemecek on pelannut kahdet Nuorten MM-kisat ja yhdet U18-kisat.


---
Julkaisija: Antti Seppänen