Ari-Pekka Selin Ässien päävalmentajaksi – katso uudistunut valmennusryhmä

8.4.2019
Ari-Pekka Selin Ässien päävalmentajaksi – katso uudistunut valmennusryhmä

Kuva: Vesa Koivunen

Ässät on nimittänyt Ari-Pekka Selinin tulevien kausien päävalmentajakseen. 55-vuotias Selin on solminut Ässien kanssa kolmivuotisen sopimuksen.

Liigassa Selin on toiminut päävalmentajana Ilveksessä vuosina 2001-02, SaiPassa 2008-12, HPK:ssa 2012-13, TPS:ssä 2015-17 ja HIFK:ssa 2017-19.

– Täältä olen saanut sen sykäyksen ja rakkauden lajiin, josta olen saanut ammatin. Olen ollut pitkään poissa Porista, ja moni asia on muuttunut. Siinä mielessä katson asioita tuorein silmin. Nyt lähdemme puhtaalta pöydältä tämän porukan kanssa työstämään yhdessä linjattuja teemojamme, Selin kommentoi Ässien tiedotteessa.

– "Atu" on nähnyt sekä pienten että suurten seurojen muutoshaasteet ja tehnyt yhteistyötä monen eri osaajan kanssa. Keskustelimme hänen kanssaan johtamisesta ja arvoista sekä haimme yhteistä näkemystä tulevaisuudesta sekä valmennustiimistä. Näistä keskusteluissa kylvettiin luottamuksen ja yhteistyön siemen, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.

Selinin valmennusryhmässä toimivat jatkossa kaksivuotiset sopimukset tehneet apuvalmentajat Saku Martikainen ja Pasi Arvonen. Fysiikkavalmentaja Seppo Vihelä ja maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahl täydentävät ryhmän.

– Valmennustiimin rakentumisessa korostuivat johtamisosaaminen, kyky oppia ja tehdä yhteistyötä sekä monipuolisuus. Lisäksi valmennustiimissä on kokemusta, suoraselkäisyyttä ja kykyä sietää painetta, jota vääjäämättä muutokseen liittyy, Tommi Kerttula sanoo.

Pasi Arvonen kuului Ari-Pekka Selinin johtamaan valmennusryhmään HPK:ssa kaudella 2012-13. HPK:n päävalmentajana Arvonen oli 2013-16. Kaudella 2017-18 hän toimi Mestiksen Kiekko-Vantaan päävalmentajana.

Saku Martikainen toimi kuluneella kaudella Bluesin A-nuorten joukkueen päävalmentajana ja johdatti joukkueen Nuorten SM-liigan finaalipeleihin. Osaavana nuorten pelaajien kehittäjänä tunnettu Martikainen on saavuttanut Bluesissa päävalmentajana C-nuorten Suomen mestaruuden 2011, B-nuorten SM-hopeaa 2012 sekä A-nuorten SM-hopeaa 2019. C-nuorten SM-sarjan parhaana valmentajana hänet palkittiin vuonna 2011.

Ässien johto- ja valmennusvastuuta kantavat jatkossa Seppo Vihelä (vas.), Saku Martikainen, Tommi Kerttula, Ari-Pekka Selin, Pasi Arvonen ja Jaakko Rosendahl (kuva: Ässät).


---
Julkaisija: Antti Seppänen