Kärppien ja HIFK:n semifinaaliohjelmaan muutoksia – katso uudistunut aikataulu

30.3.2019
Kärppien ja HIFK:n semifinaaliohjelmaan muutoksia – katso uudistunut aikataulu

Kuva: Mikko Pylkkö

Semifinaaleissa kohtaavien Kärppien ja HIFK:n otteluohjelmaan joudutaan tekemään muutoksia Helsingin jäähallissa järjestettävien muodostelmaluistelun MM-kisojen vuoksi.

Kärpät isännöi ottelusarjan avausottelua Oulussa keskiviikkona 3. huhtikuuta. Toinen osaottelu on Helsingissä perjantaina 5. huhtikuuta.

Muodostelmaluistelun MM-kisat kilpaillaan Helsingin jäähallissa 12.–13.4.2019. Kilpailujärjestelyiden vuoksi torstaiksi 11.4. ohjelmassa ollut HIFK–Kärpät joudutaan siirtämään. Tämä aiheuttaa muutoksia myös ottelusarjan muihin otteluihin.

Semifinaalisarjan kolmas ottelu Oulussa aikaistuu kolmella päivällä ja siirtyy pelattavaksi jo lauantaina 6. huhtikuuta. Myös ottelusarjan neljännen ja mahdollisen viidennen ottelun ajankohdat aikaistuvat: neljäs ottelu pelataan Helsingissä maanantaina 8.4. ja viides peli Oulussa perjantaina 12.4.

Semifinaalisarjan mahdollisten kuudensien ja seitsemänsien otteluiden ajankohdat pysyvät alkuperäisen otteluohjelman mukaisina.

Semifinaalien ohjelma 2019

Keskiviikko 3.4.
18.30 Kärpät - HIFK

Torstai 4.4.
18.30 Tappara - HPK

Perjantai 5.4.
18.30 HIFK - Kärpät

Lauantai 6.4.
17.00 Kärpät - HIFK
17.00 HPK - Tappara

Maanantai 8.4.
18.30 HIFK - Kärpät

Tiistai 9.4.
18.30 Tappara - HPK

Torstai 11.4.
18.30 HPK - Tappara

Perjantai 12.4.
18.30 Kärpät - HIFK

Lauantai 13.4.
17.00 Tappara - HPK

Maanantai 15.4.
18.30 HIFK - Kärpät
18.30 HPK - Tappara

Keskiviikko 17.4.
18.30 Kärpät - HIFK
18.30 Tappara - HPK


---
Julkaisija: Antti Seppänen