Kun syöpä koskettaa, kaikki muuttuu – Liigan ja Sylvan #erätauko-ottelut tulevat jälleen

29.1.2019
Kun syöpä koskettaa, kaikki muuttuu – Liigan ja Sylvan #erätauko-ottelut tulevat jälleen

Syöpä on kova liiga – tarjoa #erätauko. (Kuva: Sylva ry.)

Kansainvälistä lasten syövän päivää vietetään Suomessa ja kansainvälisesti 15.2.2019. Liiga on kahden viime kauden tapaan mukana Sylva ry:n #erätauko-kampanjassa, jossa tänä vuonna nostetaan esiin syöpään sairastuneen sisarukset.

Joka vuosi noin 150 suomalaista lasta sairastuu syöpään. Tehokkailla hoidoilla kolme neljästä parantuu, mutta samalla paitsi sairastuneen myös hänen lähipiirinsä arki mullistuu. Lapsen sairastuminen syöpään on aina koko perheen kriisi. Vanhempien lisäksi syöpä koskettaa myös perheen terveitä sisaruksia, jotka jäävät usein vaille kaipaamaansa huomiota. Ennaltaehkäisevällä toiminnalla ja tuella voitaisiin edistää koko perheen hyvinvointia. Sylvan kampanja nostaa esiin erätaukojen tärkeyttä perheiden rankassa arjessa.

Liigan ja Liiga-seurojen osalta vuoden 2019 kampanja käynnistyy 31. tammikuuta, kun #erätauko-kampanjan kuvissa ja videossa esiintyvä Joacim osallistuu HIFK:n kotiotteluun ja tiputtaa aloituskiekon yhdessä sisarustensa kanssa. Joacim sairastui harvinaiseen rabdomyosarkoomaan 14-vuotiaana kesällä 2016. Sisarukset Debora ja Jetro olivat tärkeä tuki veljelleen hoitojen aikana.

– Olemme erittäin iloisia, että Liiga on tänäkin vuonna mukana #erätauko-kampanjassa. Yhteistyön kautta tavoitamme kautta Suomen paljon ihmisiä, saamme toiminnallemme näkyvyyttä ja ennen kaikkea voimme yhdessä auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia perheitä, Sylvan toiminnanjohtaja Marika Aro iloitsee.

– Sylva tekee erittäin arvokasta syövänvastaista työtä, jossa haluamme auttaa parhaamme mukaan. Tänä vuonna pelaammekin jo kolmatta kertaa #erätauko-teemaottelut Liiga-paikkakunnilla, Liigan markkinointipäällikkö Aija Saha kertoo.

#erätauko-ottelut 2019:

Torstai 31.1.
Helsinki: HIFK–SaiPa

Perjantai 1.2.
Mikkeli: Jukurit–JYP

Lauantai 2.2.
Tampere: Ilves–Jukurit
Pori: Ässät–KalPa

Keskiviikko 6.2.
Kouvola: KooKoo–HPK
Oulu: Kärpät–KalPa
Jyväskylä: JYP–Pelicans

Perjantai 8.2.
Tampere: Tappara–KooKoo
Kuopio: KalPa–Ilves
Lappeenranta: SaiPa–Lukko
Vaasa: Sport–JYP

Torstai 14.2.
Rauma: Lukko–Kärpät

Perjantai 15.2.
Lahti: Pelicans–KooKoo

Keskiviikko 20.2.
Hämeenlinna: HPK–Jukurit

Syöpä on kova liiga – tarjoa #erätauko. Osallistu ja lahjoita Sylvan Facebook-keräykseen tai Mobile Paylla Sylvan lahjoitusnumeroon 87215.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen