Jari Sailio 600. ottelussaan perjantaina

30.11.2018
Jari Sailio 600. ottelussaan perjantaina

Kuva: Kimmo Metsälä

Kärppien Jari Sailio saavuttaa perjantain Liiga-kierroksella 600 ottelun rajapyykin. Sailion juhlapelissä Kärpät kohtaa Kouvolassa KooKoon.

Hyvinkään Ahmojen kasvatti pelaa Liigassa 13. kauttaan. Tulokaskautensa Sailio pelasi HPK:ssa kaudella 2005-06. Kausi huipentui keväällä 2006 HPK:n seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. Sailio pelasi HPK:ssa kevääseen 2010 ja saavutti mestaruuden lisäksi SM-pronssia (2007) ja -hopeaa (2010).

Kaudet 2010-12 Sailio pelasi Bluesissa. Keväällä 2011 hän pelasi uransa kolmansissa finaaliotteluissa.

Ura jatkui kaudella 2012-13 HIFK:ssa. Seuraavalla kaudella Sailio pelasi Kazakstanin pääsarjaa.

Syksystä 2014 Sailio pelasi jälleen Bluesissa. Helmikuussa 2016 hän siirtyi kuitenkin Kärppiin ja saavutti keväällä 2016 SM-pronssia. Viime keväänä pronssi kirkastui uran toiseen SM-kultaan. Kaikkiaan Sailion palkintokaapissa on kuusi SM-mitalia (2-2-2).

Uransa 599 ottelussa 32-vuotias Sailio on koonnut pisteet 72+105=177.


---
Julkaisija: Antti Seppänen