Jarkko Immonen 400. ottelussaan perjantaina

23.11.2018
Jarkko Immonen 400. ottelussaan perjantaina

Kuva: Jiri Halttunen

JYPin Jarkko Immonen pelaa perjantaina uransa 400. ottelun Liigassa, kun JYP kohtaa Tampereella Tapparan.

Rantasalmelta kotoisin oleva Immonen pelasi juniorivuosinaan SaPKossa ja debytoi 17-vuotiaana savonlinnalaisten riveissä I divisioonassa. Keväällä 2000 Immonen voitti Pikkuleijonissa alle 18-vuotiaiden MM-kultaa.

Liigassa keskushyökkääjä debytoi syyskuussa 2001 Ässien paidassa. Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi JYPiin ja teki läpilyöntinsä keräämällä runkosarjassa 33 pistettä. Seuraavalla kaudella piste-ennätys kohentui 49:ään.

Vuodet 2005-07 Immonen pelasi Pohjois-Amerikassa. Hän esiintyi NY Rangersin riveissä 20 NHL-ottelussa (3+5) ja tahkosi AHL:ssä 128 ottelussa muhkeat 116 (50+66) pistettä. Avauskauden 70 pisteen saldo on suomalaispelaajien kaikkien aikojen kolmanneksi suurin.

Immonen palasi JYPiin kahdeksi seuraavaksi kaudeksi. Keväällä 2009 hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Kausi tuotti myös voimassaolevan piste-ennätyksen, 23+41=64, ja valinnan Liigan tähdistökentälliseen.

Kaudet 2009-15 Immonen pelasi KHL:ssä, yhteensä 323 ottelua. Avauskaudellaan hän juhli Ak Bars Kazanin riveissä KHL:n mestaruutta.

Leijonissa Immonen on pelannut kuudet MM-kisat ja kahdet olympiakisat. Hän oli voittamassa Suomelle maailmanmestaruutta 2011 ja voitti kisojen maali- ja pistekuninkuuden.

Kahden Sveitsin kauden (2015-17) Immonen palasi Suomeen ja JYPiin. Viime kaudella mestaruuksien joukkoon tuli uusi titteli, kun Immonen juhli CHL:n mestaruutta.

Liiga-uransa 399 ottelussa Immonen on kirjannut pisteet 121+205=326. JYPin kaikkien aikojen pistepörssissä hän sijoittuu neljänneksi Juha-Pekka Hytösen, Jani Tuppuraisen ja Antti Virtasen jälkeen.


---
Julkaisija: Antti Seppänen