Teemu Rautiainen: "Iso yleisökin tuntee meidän nuoret kauden jälkeen"

3.9.2018
Teemu Rautiainen: "Iso yleisökin tuntee meidän nuoret kauden jälkeen"

26-vuotias laitahyökkääjä Teemu Rautiainen aloittaa Ilveksessä jo viidennen kautensa. Kuluvaksi kaudeksi kapteenistoon valittu Rautiainen laittoi viime kaudella uransa piste-ennätyksen uusiksi. Rautiaisella on vahva usko nuoren Ilveksen iskukykyyn!

Nurmijärvellä syntynyt Teemu Rautiainen teki Liiga-debyyttinsä kasvattajaseurassaan HPK:ssa kaudella 2010–11. Rautiainen siirtyi Ilvekseen kaudeksi 2014–15. Mies on viihtynyt erinomaisesti Pirkanmaalla.

– Olen viihtynyt Ilveksessä erittäin hyvin. Olemme asettuneet perheen kanssa tänne asumaan. Minun asioista on pidetty erittäin hyvin huolta täällä. Kun aloin uutta sopimusta miettimään, niin Ilves oli minulle heti selkeä ykkösvaihtoehto, Rautiainen kertoo.

Pienikokoinen ja nopeajalkainen Rautiainen laittoi menneellä kaudella piste-ennätyksensä uusiksi. 169-senttinen ja 75-kiloinen hyökkääjä iski 58 runkosarjaottelussa pisteet 19+26. Hän oli Ilveksen koko kauden toiseksi paras pistemies.

– Isoin juttu oli oikeastaan, se että pysyin ehjänä koko kauden. Mielestäni sellainen oikeanlainen tasaisuus löytyi otteisiini viime kauden aikana. Määrällisesti toki tein pisteitä ihan hyvin, mutta parempaankin pistesaaliiseen olisi ollut mahdollisuudet. Täytyy olla kiitollinen, että sain pelata hyvien jätkien kanssa. Ketjukaverina oli usein esimerkiksi Sami Sandell, jonka kanssa pelatessa pitääkin tulla tulosta.

Ilves koki hyökkäysosastolla kovia menetyksiä. Rautiainen uskoo vahvasti, että nuoresta joukkueesta löytyy uusia vastuunkantajia lähteneiden tilalle.

– Meillä on tosi nälkäinen joukkue kasassa, joka on valmis kamppailemaan pisteistä joka ilta. Tämän kauden Ilveksessä on isoa potentiaalia! Meidän pelaajien nimet eivät välttämättä vielä soita kelloja kaikilla, mutta siellä on esimerkiksi Topias Haapasen ja Joona Ikosen kaltaisia pelaajia tulossa. Uskon, että iso yleisökin tuntee meidän nuoret kauden jälkeen, Rautiainen sanoo jämäkästi.

Tamperelaisten harjoitusottelut lupaavat hyvää. Joukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluva "Radu" korostaa rohkeutta pelaamisesta. Lisäksi hän on laittanut ilolla merkillä yhden hiukan yllättävänkin asian.

– Harjoitusotteluissa on näkynyt jo paljon sellaisia asioita, mitä halutaankin. Uudet pelaajamme ovat pystyneet nopeasti oppimaan harjoituksissa läpi käydyt pelilliset asiat. Iso osoitus tästä oli harjoitusottelu HPK:ta vastaan, jossa pystyimme pelaamaan omaa peliämme, vaikka olimme liikkeellä vain kolmella kentällisellä.

– Liikkeen kautta meidän peli lähtee liikkeelle. Halutaan pelata nopeasti. Tärkeää on, että uskalletaan pelata eikä pelätä virheitä. Vaikka meillä on nuori ja suhteellisen pienikokoinen joukkue niin olen ilolla huomannut, että meistä löytyy myös sellaista hyvää rosoisuutta ja uhmaa. Ei varmasti tulla ottamaan yhtään taka-askelia kaukalossa, Rautiainen sanoo.

Rautiainen valittiin alkavaksi kaudeksi joukkueen kapteenistoon. Valinta perinteikkään seuran kapteenistoon on iso asia Rautiaiselle.

– Valinta kapteenistoon oli tosi iso juttu, se merkitsee todella paljon. Olen aina ollut kopin yksi äänekkäimmistä. Mukavaa päästä jeesaamaan Eemeli Suomea ja Juha Leimua kapteeniston tehtävissä. A-kirjain rinnassa on todella iso kunnia.

Raikkaasti pelaava Ilves hamuaa takaisin playoffseihin. Keltavihreä kevät halutaan palauttaa Hakametsään!

– Ei ole virallista tavoitella vielä löyty lukkoon, mutta kyllä siitä lähdetään, että Ilves pelaa tänä keväänä playoffs-kiekkoa. En ole itselleni tarkempia tavoitteita vielä maalaillut. Tärkeää on edelleen, että pysyn ehjänä. Uskon, että lyhyemmät tavoitteet muodostuvat kauden edetessä. Hyökkääjänä haluan tottakai tehdä pisteitä mahdollisimman paljon, mutta haluan olla parempi myös puolustussuunnassa.

Ilveksessä on huima määrä urallaan vahvasti eteenpäin menossa olevia pelaajia. Rautiainen on pistänyt erityisesti merkille ketjukaverinsa otteet.

– Oikea käsi alhaalla ampuva Joona Ikonen tulee lyömään läpi ensi kaudella. Olen päässyt pelaamaan treenipeleissä hänen kanssaan samassa kentässä ja kyllä sieltä huokuu vahva maalinälkä, kamppailuvoima ja luisteluavoima. Kova kaveri, vielä tuntematon monelle, mutta tästä miehestä tullaan varmasti kuulemaan, Rautiainen hehkuttaa.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen