Sami Rajaniemi: “Urheilullisuudella aina iso arvo”

1.9.2018
Sami Rajaniemi: “Urheilullisuudella aina iso arvo”

Jukurien maalivahti Sami Rajaniemi aloittaa kuudennen kautensa Liigassa. Mikkeliläisten avainpelaaja on pelannut kaksi mainiota kautta Jukurien maalilla. Nyt on aika uudelle kehitysaskeleelle – niin Jukurien kuin Rajaniemen itsensäkin odotuksissa.

– Pelit loppuivat keväällä aivan liian aikaisessa vaiheessa. Olemme panostaneet nyt harjoittelussa entistä enemmän aerobiseen puoleen. Jäälläkin olemme olleet aika paljon, Rajaniemi tiivistää päällimmäiset kuulumiset.

– Parempi aerobinen kunto auttaa palautumisessa, ja välipäivät eivät kulu palautumiseen. Uskon, että tuplapeleissä jaksamme myös jälkimmäisenä päivänä paremmin.

Harjoituspeleissään Jukurit on Pitsiturnauksen jälkeen pelannut viisi täysimittaista ottelua, joista on tullut kaksi voittoa.

– Pelisysteemimme on vähän muuttunut ja vie hetken, että se sisäistetään. Peli-ilme on kuitenkin ollut tosi hyvä ja joukkueen halu kehittyä näkyy. Olemme positiivisella tavalla jokainen huolissamme. Suoritus edellä mennään, vaikka harjoituspeleissäkin tulos tottakai merkitsee.

* * *

Rajaniemi on harjoitellut pari viimeisintä vuotta maalivahtivalmentaja Mika Tarvaisen johdolla. Harjoitteluun on tullut lisää intensiteettiä ja tekniikkapuolen asiat ovat olleet harjoittelun keskiössä.

– Maalivahtikielessä puhutaan esimerkiksi pienen kulman pelaamisesta. Nykyään kiekkoa heitetään usein pienestäkin kulmasta maalille. Niissä tilanteissa pitää osata tehdä oikeita ratkaisuja: millaisessa asennossa olet maalilla ja onko patja varmasti kiinni tolpassa. Eli on osattava pelata teknisesti oikein, Rajaniemi avaa maalivahtipelin olemusta.

Rajaniemen mukaan kokemus on tuonut lisää rauhallisuutta pelaamiseen. Samalla tekniikkapuolella on tullut edistystä.

– Rauhallisuus on vahvoja puoliani, jonka tuntee pelissä itsekin. Ei ole kiire hösöttää tai tule pelattua yli. Myös urheilullisuudella on ollut minulle aina iso arvo.

Jukurien valmennus uudistui, kun Pekka Kangasalusta aloitti päävalmentajana. Maalivahdin näkökulmasta muutos ei kuitenkaan ole isompi.

– Totta kai uusi päävalmentaja tuo lisäbuustia tekemiseen. Uudet harjoitteet ja toimintatavat virkistävät koko joukkuetta. Jokainen pelaaja haluaa näyttää kuinka hyvä on. Tosin maalivahtipuolella teemme kuitenkin hommia pääosin maalivahtivalmentajan kanssa.

* * *

Rajaniemen pelaajaihanne löytyy suomalaispelaajien joukosta, jääkiekkomaailman huipulta. Arkiseen tekemiseen parhaita oppeja on tullut JYP-vuosien seurakaverilta.

Pekka Rinnettä on tullut paljon seurattua. Tykkään hänen pelityylistään. Tuomas Tarkin kanssa sain tehdä pari vuotta hommia yhdessä JYPissä ja opin silloin, miten ammattilainen toimii päivittäisessä tekemisessä.

– Nyt kun Tuomas lopetti uransa, hän lupasi vastata puhelimeen ja auttaa, jos minulla tulee on jotain kysyttävää. Uskon, että hän pystyy kokemuksensa kautta tarvittaessa auttamaan.

26-vuotias maalivahti on asettanut itselleen useita tavoitteita, mutta niiden yksityiskohdat pysyvät vain Rajaniemen itsensä tiedossa.

– Tavoitteet ovat tietenkin entistä isommissa kaukaloissa. Vaikka päivä kerrallaan –sanonta onkin kovin klisee, niin se nyt vaan pätee arjessa. Turhaa haihattelua on syytä välttää. Omia unelmia kohti edetään joka päivä tavoite kirkkaana mielessä.

* * *

Jukurien avauskausi Liigassa jäi Rajaniemen mieleen. Maalivahti on pelannut urallaan aikaisemmin isommissa seuroissa ja päässyt maistelemaan myös kansainvälisiä huippuotteluita muun muassa CHL:ssä, mutta mikkeliläinen kiekkobuumi kaudella 2016–17 ei jättänyt ketään kylmäksi.

– Elimme oikeasti kiekkobuumia – eikä tämä ole mitään sananhelinää. Buumi näkyi ja sen aisti joka paikassa. Näiden kokemusten siivittämänä Jukureissa on edelleen vahva tekemisen meininki sekä pelaajilla että toimistolla. Joukkueessamme ei ehkä ole sellaisia staroja kuin joissakin isommissa seuroissa. Koko seura puhaltaa yhteen hiileen. Sen aistii myös faneista.

– Parasta Jukureissa on yhteishenki ja ilmapiiri. Mikkelissä Saimaa ja torikaffet, Rajaniemi päättää.


---
Julkaisija: Antti Seppänen