HIFK kiinnitti maalivahti Markus Ruusun

22.5.2018
HIFK kiinnitti maalivahti Markus Ruusun

Markus Ruusu edusti viime kaudella Liigassa Ilvestä. (Kuva: Mikko Pylkkö)

HIFK on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Markus Ruusun kanssa. Jyväskylässä syntynyt 20-vuotias maalivahti edusti menneellä kaudella Ilvestä sekä Mestiksen LeKiä ja TUTO Hockeyta.

Ruusu on NHL-seura Dallas Starsin varaus kesältä 2015. Maalivahti on pelannut Liigassa yhteensä 20 ottelua JYPin, KooKoon ja Ilveksen riveissä.

– Markus on nuori ja lupaava maalivahti, joka on ollut ikäluokkansa kärkeä nuorten maajoukkueissa. Me seuraamme aktiivisesti nuoria maalivahteja ja Ruusun lahjakkuus ja harjoitusinto on tunnistettu, HIFK:n maalivahtivalmentaja Jan Lundell kommentoi.

Kiekko-Susien kasvatti on innoissaan uudesta mahdollisuudesta Helsingissä.

– Minut haluttiin tänne ja sitä ei tarvinnut kauan miettiä. Se merkitsi paljon, että täällä pääsee Suomen parhaaseen maalivahtivalmennukseen. Täällä on paljon kokemusta nuorten maalivahtien kanssa työskentelystä ja tämä on loistava mahdollisuus ottaa seuraava steppi urallani, Ruusu kommentoi.

Maalivahdin hankinta tuli HIFK:lle ajankohtaiseksi, kun HIFK:ssa neljä edelliskautta pelannut Kevin Lankinen siirtyy NHL-seura Chicago Blackhawksin riveihin.

HIFK:lla on ensi kaudeksi sopimus kolmen maalivahdin kanssa. 30-vuotiaan Atte Engrenin ja kymmenen vuotta nuoremman Ruusun lisäksi seuralla on sopimus 1998-syntyneen Niilo Halosen kanssa, joka pelaa ensi kaudella HIFK:n yhteistyöseura Jokipojissa.

HIFK:n sopimuspelaajat 2018–19
Tilanne 22.5.2018

Maalivahdit
Atte Engren (2019+1)
Niilo Halonen (2020)
Markus Ruusu (2019)

Puolustajat
Teemu Eronen (2019+1)
Joe Finley (2019)
Aleksi Laakso (2019+1)
Johan Motin (2020)
Ryan O'Connor (2019)
Niko Seppälä (2021)
Elias Ulander (2020)
Ville Varakas (2019)
Tobias Winberg (2021)

Hyökkääjät
Teemu Engberg (2020)
Janne Hämäläinen (2021)
Juha Jääskä (2019)
Iikka Kangasniemi (2019+1)
Juho Keränen (2020+1)
Lauri Kulmala (2019+1)
Wiljami Myllylä (2021)
Niklas Nordgren (2021)
Thomas Nykopp (2020)
Lennart Petrell (2019)
Joonas Rask (2019+1)
Tommi Santala (2019)
Antti Suomela (2019+1)
Teemu Tallberg (2021)
Erik Thorell (2019)
Juhani Tyrväinen (2019)
Micke-Max Åsten (2021)


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen