Pekka Kangasalusta on Jukurien uusi päävalmentaja

27.4.2018
Pekka Kangasalusta on Jukurien uusi päävalmentaja

Pekka Kangasalusta (oik.) on Jukurien uusi päävalmentaja. Mukana Jukurien tulevaisuuden suunnitelmista kertomassa oli myös urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen. (Kuva: Mikko Kankainen)

Jukurit on solminut Pekka Kangasalustan kanssa 1+1-vuotisen päävalmentajasopimuksen. Kangasalusta aloittaa Jukureissa toukokuun MM-kisojen jälkeen.

40-vuotias Pekka Kangasalusta on toiminut aikaisemmin päävalmentajana Ilveksen A-nuorissa ja Kiekko-Vantaan Mestis-joukkueessa. Kaudet 2014-17 hän työskenteli Liigassa HIFK:n valmennusryhmässä. Kuluvalla kaudella Kangasalusta on kuulunut A-maajoukkueen valmennustiimiin olympialaisissa ja pian alkavissa MM-kisoissa.

– Päävalmentajan paikka Liigassa on ollut tavoitteeni ja nyt olen siihen tehtävään valmis. Olen tutustunut Jukurien joukkueeseen, valmennustiimiin sekä organisaatioon ja koen olevani tähän tehtävään juuri oikea mies, Kangasalusta kertoo.

Pelaajaurallaan Kangasalusta pelasi Liigaa yhteensä 281 ottelua Ilveksen, HIFK:n, Kärppien, TPS:n ja Ässien riveissä vuosina 1995-2004.

– Pelaajien fysiikka on menestymisen ehdoton edellytys ja kun se on kunnossa, taktisesti voidaan tehdä monenlaisia valintoja. Täältä joukkueelta saadut viestit ovat olleet selkeitä, että joukkue on erittäin motivoitunut ja halukas kehittymään. Tämä takaa sen, että joukkueella on mahdollisuus päästä päämäärään, eli taistella 10. sijasta, Kangasalusta linjaa.

Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkaraisen mukaan uudella päävalmentajalla on ominaisuuksia, joita seura tärkeässä tehtävässä edellyttää.

– Kauden jälkeen rakennettiin urheiluorganisaation vastuut ja määriteltiin speksit, minkälaisen päävalmentajan Jukurit tarvitsee. Pekalla on tähän tehtävään vaadittavaa intohimoa ja osaamista, Hakkarainen sanoo.

Kangasalustan johtamaan valmennusryhmään kaudella 2018-19 kuuluvat lisäksi apuvalmentaja Juuso Hahl, fysiikkavalmentaja Teemu Suokas ja maalivahtivalmentaja Mika Tarvainen.


---
Julkaisija: Antti Seppänen