Kärpille kolme uutta pelaajaa – Ikonen, Lyytinen ja Junnila Ouluun

2.5.2017
Kärpille kolme uutta pelaajaa – Ikonen, Lyytinen ja Junnila Ouluun

Kärpät on solminut kolme uutta pelaajasopimusta. Kaksivuotisilla sopimuksilla Ouluun saapuvat HIFK:ta edustanut Jasse Ikonen sekä menneen kauden KalPassa hopeamitaliin päättäneet Jyri Junnila ja Joonas Lyytinen.

Oulussa kiekko-oppinsa saanut 33-vuotias Jyri Junnila edusti Kärppiä viimeksi mestaruuteen päättyneellä kaudella 2006–07. Tämän jälkeen hyökkääjä on pelannut liigaseuroista Tapparan, SaiPan ja viimeisimpänä KalPan riveissä.

22-vuotias Joonas Lyytinen oli runkosarjassa KalPan toiseksi tehokkain puolustaja pisteillä 8+16. Pudotuspeleissä 18 otteluun Lyytinen iski pisteet 2+5. Lyytinen on edustanut koko aiemman liigauransa kasvattajaseuraansa KalPaa.

HIFK:ta neljällä edellisellä kaudella edustanut 26-vuotias Jasse Ikonen on tehokkaimmalla liigakaudellaan 2015–16 iskenyt pisteet 19+10. Tällöin mies kantoi myös varakapteenin A-kirjainta rinnassaan. KalPa-kasvatti Ikonen on edustanut Liigassa kasvattajaseuransa ja HIFK:n lisäksi JYPiä.

– Kolme laadukasta runkopelaajaa täydentävät tulevan kauden joukkueen kokoonpanoa. Kaikki ovat pelanneet Liigassa merkittävässä roolissa ja tulevat tekemään sitä myös Kärpissä, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kommentoi.

Kärppien sopimuspelaajat 2017–18
Tilanne 2.5.2017

Maalivahdit
Justus Annunen (2020)
Jussi Rynnäs (2019)
Veini Vehviläinen (2019)

Puolustajat
Jani Hakanpää (2019)
Shaun Heshka (2018)
Miika Koivisto (2020)
Juho Korhonen (2019)
Lasse Kukkonen (2019)
Joonas Lyytinen (2019)
Aleksi Mäkelä (2018)
Mikko Niemelä (2018)
Taneli Ronkainen (2019)

Hyökkääjät
Sami Anttila (2018)
Charles Bertrand (2019)
Julius Hermonen (2020)
Miska Humaloja (2019)
Jasse Ikonen (2019)
Jyri Junnila (2019)
Kristian Kangas (2018+1)
Otto Karvinen (2019)
Aku Kestilä (2018)
Radek Koblizek (2018)
Jesse Koskenkorva (2020)
Niko Kuiri (2019)
Nicklas Lasu (2019)
Ville Leskinen (2018)
Saku Mäenalanen (2018)
Mikael Ruohomaa (2018)
Jari Sailio (2018)
Tuomas Vartiainen (2019)


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen