TPS:lle ensimmäinen kiinnitys – HIFK kaatui vahvan esityksen jälkeen

21.3.2017
TPS:lle ensimmäinen kiinnitys – HIFK kaatui vahvan esityksen jälkeen

Gatorade Centerin playoffs-ilta oli mustavalkoisten juhlaa. (Kuva: Timo Savela)

TPS otti tiistaina ensimmäisen kiinnityksen semifinaalipaikkaan, kun joukkue kaatoi vahvan esityksen jälkeen HIFK:n lukemin 4–1. Turkulaisista Teemu Väyrynen ja Erik Thorell iskivät liigauran ensimmäiset playoffs-maalit. Illan tehokkain oli voittomaalin laukonut Patrik Virta (1+1). Palaa ottelukatsauksesta iltaan.

TPS–HIFK 4–1 (0–0, 2–1, 2–0)

>> Tilastot
>> Maalikooste

Turussa TPS:n ja HIFK:n välinen avauserä oli maaliton, eikä rangaistuksiakaan nähty. Toisessa erässä alkoi kuitenkin tapahtua. Turkulaiset siirtyivät 1–0-johtoon ajassa 22.57 syntyneellä Tomi Kallion onnekkaalla osumalla. HIFK kiri kuitenkin tasoihin juuri ennen ottelun puoliväliä, kun Roope Hintz laukoi kiekon B-pisteiden välistä ohi Oskari Setäsen. Vahvan alustuksen maaliin teki Joonas Rask.

Illan loput kolme maalia olivatkin TPS:n käsialaa. Voittomaalin laukoi ajassa 36.59 osunut Patrik Virta. Hienon ylivoimaosuman alustivat Eric Perrin ja Henrik Tallinder. Lisää turkulaisjuhlaa oli tiedossa päätöserän alussa. Teemu Väyrynen karkasi alivoimalla läpiajoon ja iski kiekon ohi Kevin Lankisen. Osuma oli Väyryselle liigauran ensimmäinen playoffs-maali. Lopullisen niitin ottelulle iski 48 sekuntia ennen loppua tyhjään maaliin osunut Erik Thorell. Myös Thorellille osuma oli liigauran ensimmäinen playoffs-maali.

Neljännesfinaalisarjan toinen ottelu pelataan Helsingissä torstaina 23.3. kello 18.30.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen