Maalivahti Jussi Rynnäs jatkaa Kärpissä kevääseen 2019 saakka

1.2.2017
Maalivahti Jussi Rynnäs jatkaa Kärpissä kevääseen 2019 saakka

Jussi Rynnäs pidensi sopimustaan Kärppien kanssa vuodella. (Kuva: Kimmo Metsälä)

Jussi Rynnäs jatkaa Kärpissä seuraavat kaksi vuotta. Ouluun tälle kaudelle kahden vuoden sopimuksella palannut Rynnäs on solminut nykyiseen sopimukseensa vuoden mittaisen jatkon. Maalivahti nähdään Kärpissä kevääseen 2019 saakka.

Kuluvalla kaudella 29-vuotiaalle Rynnäkselle on kertynyt yhteensä 35 liigaottelua Kärppien paidassa torjuntaprosentilla 92,48. Nollapelejä porilaislähtöiselle maalivahdille on kertynyt neljä.

– Olemme viihtyneet Oulussa hyvin, ja täällä on hyvä organisaatio ja puitteet kunnossa, joten oli hienoa, että saimme vuoden jatkon tehtyä. Täällä on myös aina hyvä sauma menestyä sekä kehittyä urheilijana, ja ne ovat isoja tekijöitä itselleni. Myös perhe viihtyy täällä hyvin, Rynnäs kertaa jatkosopimukseen johtaneita syitä.

Edellisellä Oulun visiitillään kaudella 2013–14 Rynnäs pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta. Liigassa Rynnäs on Kärppien lisäksi edustanut myös kasvattajaseuraansa Ässiä. Isokokoiselta maalivahdilta löytyy lisäksi kokemusta NHL:stä, AHL:stä ja KHL:stä.

– Upea juttu, että meidän yksi kulmakivistämme jatkaa vielä tulevat kaksi kautta Oulussa. Jussi on pelannut tällä kaudella todella hyvällä tasolla ja ollut yksi kauden suurimmista onnistujista. Todella hienoa, että saatiin hänen kanssaan sovittua jatkosta, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho hehkuttaa.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen