HPK-laitureilla tuplajuhlat Turussa

28.12.2016
HPK-laitureilla tuplajuhlat Turussa

Janne Lahti (vas.) ja Eero Somervuori saavuttavat komeat ottelumäärien rajapyykit keskiviikkona. (Kuva: Tomi Natri)

HPK:n Eero Somervuori ja Janne Lahti saavuttavat komeat ottelumäärien rajapyykit keskiviikkona Turussa. Somervuorelle illan ottelu on 700:s, Lahdelle 600:s Liigassa.

37-vuotias Eero Somervuori pelaa Liigassa 15. kauttaan. 16-vuotiaana pääsarjatasolla syyskuussa 1995 debytoinut Somervuori pelasi ensimmäiset kautensa Jokerien riveissä ja oli voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 1997.

Maajoukkueessa Somervuori saavutti vuosina 1996-98 alle 20-vuotiaiden MM-kultaa ja alle 18-vuotiaiden EM-kultaa. Palkintokaapissa on lisäksi kaksi nuorten Suomen mestaruutta vuosilta 1996 ja 1999.

Vuosina 2000-03 Somervuori pelasi HPK:ssa ja teki läpimurtonsa kaudella 2001-02. Kausi tuotti edelleen voimassa olevat yhden kauden maali- ja piste-ennätykset lukemin 25+23=48.

Kauden 2003-04 laitahyökkääjä vietti AHL:ssä, mutta palasi seuraavaksi kaudeksi takaisin Liigaan ja Kärppiin. Keväällä 2005 Somervuori voitti uransa toisen Suomen mestaruuden.

Vuodet 2005-11 Somervuori pelasi Sveitsin pääsarjassa ja Ruotsin Elitserienissä. Vuonna 2009 hän voitti Ruotsin mestaruuden Färjestadissa.

Syksystä 2011 Somervuori on pelannut Liigassa HIFK:n, HPK:n ja Bluesin paidoissa. Joulukuussa 2015 Somervuori solmi HPK:n kanssa kevääseen 2017 ulottuvan sopimuksen.

Uransa 699 ottelussa Somervuori on merkkauttanut pisteet 162+184=346.

* * *

34-vuotiaalle Janne Lahdelle kausi on 14:s Liigassa. Kaudella 2001-02 Liigassa ja HPK:ssa debytoinut Lahti voitti HPK-paidassa vuosina 2002-07 Suomen mestaruuden (2006) ja kaikkiaan neljä SM-pronssia. Kevään 2007 playoffs-peleissä hän oli paras maalintekijä kahdeksalla osumallaan.

Kaudella 2007-08 Lahti pelasi AHL:ssä, mutta palasi yhden kauden jälkeen takaisin Suomeen.

Kaudet 2008-12 Lahti edusti Jokereita. Kaudella 2010-11 hän oli Liigan maalikuningas iskemällä peräti 37 osumaa. Yhden kauden ennätyspisteet kirjoitettiin luvuin 37+22=59. Lahti valittiin myös Liigan All Stars -kentälliseen.

Keväällä 2011 Lahti kuului Leijonien MM-kisamiehistöön ja oli voittamassa Suomen toista maailmanmestaruutta.

Kauden 2012-13 KHL-visiitin jälkeen Lahti palasi Liigaan ja Jokereihin. Ura jatkui Lukossa kausilla 2014-16.

Huhtikuussa 2016 Lahti solmi HPK:n kanssa yksivuotisen sopimuksen. Tällä kaudella Lahti on kirjannut 24 ottelussaan pisteet 6+9=15. Uran 599 ottelua ovat tuottaneet saldon 165+133=298.


---
Julkaisija: Antti Seppänen