Perinnesarja, osa 1: Jääkiekkoilu modernisoitui ennen SM-liigaa

5.10.2016
Perinnesarja, osa 1: Jääkiekkoilu modernisoitui ennen SM-liigaa

Uusi 49-osainen perinnesarja avaa ovet Liigan ja suomalaisen jääkiekon pitkän ja vaiheikkaan menneisyyden taustoihin.

On aika makukysymys, koska katsoo modernin jääkiekon Suomessa alkaneen. Siinä on monta tekijää, mutta selvää on se, että ajanjakso alkoi ennen SM-liigan perustamista. Liigan aloittaminen oli sitten yksi ensimmäisistä modernin jääkiekon tuotteista.

Jääkiekko alkoi Suomessa myöhään eli vasta 1920-luvun lopussa. Pohjois-Amerikassa oltiin pitkällä jo edellisen vuosisadan loppupuolella, ja Euroopassakin laji sai järjestyneet muotonsa, kun kansainvälinen liitto perustettiin vuonna 1908 ja se piti ensimmäiset EM-kisansa kaksi vuotta myöhemmin.

Suomesta tuli liiton jäsen vasta vuonna 1928. Liittymisen teki Luistinliitto, mutta kun Palloliittokin olisi halunnut uuden lajin liittonsa, niin pelaamista harrastaneet seurat tekivät tammikuussa 1929 oikean päätöksen, kun perustivat oman liittonsa eli Suomen Jääkiekkoliiton.

Nykymittapuun mukaan pelaaminen ja toiminta olivat kuitenkin vielä vuosikymmenet alkeellista. Kun oltiin vielä täysin luonnonjään armoilla, niin huonommillaan koko kaudella pelattiin vain sen verran otteluita, kuin nykyiset liigapelaajat saattavat pelata viikossa!

Varusteetkin olivat sitä luokkaa, että nykyiset höntsäkiekkoilijoilla on helposti paremmat. Vaikka taidotkin olivat heikot nykyisiin verrattuna, niin peli saavutti kuitenkin vähitellen suosiota. Täytyykin muistaa, että kaikki muukin oli alkeellista nykypäivään nähden.

Moderniuden monta puolta

Olosuhteissa tapahtui huima parannus, kun ensin Tampereella (1956) sitten Helsingissä (1958) siirryttiin tekojääaikaan. Tampereen Koulukadun tekojää on yhä käytössä, mutta Helsingissä Jäästadion Nordenskiöldinkadulla purettiin, kun sen paikalle rakennettiin Jäähalli. Seuraavan vuosikymmenen alussa saatiin sitten tekojäät muille SM-sarjan vakiopaikkakunnille.

Pelin muuttuminen sisälajiksi oli tärkein tekijä modernisoinnissa. Tämä tapahtui Suomessa sekä myöhään että nopeasti 1960-luvun loppupuolella ja seuraavan vuosikymmenen alussa. Tosin eurooppalainen aikataulu oli muutenkin vuosikymmeniä pohjoisamerikkalaista jäljessä.


Hakametsän jäähalli rakennusvaiheessa. (Kuva: Suomen Jääkiekkomuseo)

Hallien rakentamisen alkaminen liittyi kansainväliseen menestykseen, joka oli noussut jo niin paljon, että Suomessa alettiin puuhata ensimmäisten omien MM-kisojen pitämistä. Niiden piti olla vuonna 1965 Helsingissä, mutta viivyttely johti siihen, ettei halli valmistunut kisoihin. Mutta Tampereella tartuttiin toimeen ja niin Hakametsän halli voitiin avata tammikuussa 1965 vain muutama kuukausi ennen kisoja. Helsingin Jäähalli avattiin lokakuun ensimmäinen päivä vuonna 1966.


Hakametsän jäähalli valmistui tammikuussa 1965. (Kuva: Suomen Jääkiekkomuseo)

Juuri kansainvälisyys johti siihen, että Suomessa siirryttiin suoraan sen ajan eurooppalaiseen suurhallikantaan. On tietysti selvää, ettei muita suurhalleja tarvittu ja niin 1970-luvun ensimmäisinä vuosina katettiin halleiksi kymmenkunta vuotta aikaisemmin rakennetut tekojäät. Niin pelaajien kuin katsojien olosuhteet olivat niissä alkeelliset nykypäivän halleihin verrattuna. Monilla liigapaikkakunnilla pelataan edelleen samoissa halleissa, mutta niiden remonttien, laajennusten ja palvelutasojen noston jälkeen alkuperää on vaikea tunnistaa.

Kun Turun Kupittaan kattaminen valmistui vuonna 1973, niin SM-sarjatason kiekkoilu oli kokonaisuudessaan siirtynyt sisälajiksi.

Hallien myötä SM-sarjan pelimäärä kasvoi. Kun kaudella 1949–50 SM-sarjassa oli vain seitsemän ottelua, niin vuosikymmen myöhemmin kaudella oli mittaa jo 18 peliä. Hallien myötä iso hyppäys tapahtui kaudella 1970–71, kun pelejä oli jo 32.


Hakametsän jäähallin jälkeen avattiin Helsingin jäähalli. (Kuva: Suomen Jääkiekkomuseo)

Lisääntynyt pelimäärä ja parantuneet katsojaolosuhteet nostivat luonnollisesti rahavirtoja paljon. Vaikka oltiin vielä kaukana nykytilanteesta ja kaikki eli niin pelaajat, valmentajat kuin johtajat olivat vielä pitkään riippuvaisia siviiliansioistaan, niin lajin voi silti katsoa siirtyneen puoliammattilaisuuteen.

Halliaika muutti myös paikkakuntatilannetta. Kun tamperelaiset hallitsivat 1960-luvun kiekkoilua lähinnä länsirannikkolaisten ahdistamina, niin sisäpeliksi muuttuneessa lajissa myös helsinkiläisseurat nousivat huippujen joukkoon.

Myös säännöissä tapahtui suuri muutos, kun 1960-luvun lopussa kansainvälisissä säännöissä siirryttiin kanadalaiseen malliin, jonka mukaan taklaaminen oli sallittua koko kentän alueella. Tätä ennen se oli ollut mahdollista vain puolustusalueella.

Maajoukkuetoiminta kehittyi vahvasti koko 1960-luvun ajan. Vielä vuosikymmenen alussa Suomi oli ollut vain keskitason joukkueena suurten eli Kanadan, Neuvostoliiton, Ruotsin ja Tšekkoslovakian kiusaaja, mutta vuosikymmenen lopussa se oli jo näiden vakava haastaja. Vaikka maajoukkuetason pelaajia oli vähän, niin heijastus koko lajiin ja sen suosioon oli suuri.


Matti Keinonen haastamassa ruotsalaisia. (Kuva: Suomen Jääkiekkomuseo)

Ohittaa ei voi myöskään niin lajin asemaa kuin sen huomioarvoa mediassa. Jääkiekko oli syrjäyttänyt jääpallon talvisena ykköslajina viimeistään 1960-luvun alussa, jolloin myös television tulo mullisti mediatilanteen.

Jääkiekko olikin aivan eri tilanteessa 1970-luvun ensimmäisinä vuosina kuin se oli ollut kymmenen vuotta aikaisemmin. Noina vuosina laji oli modernisoitunut. SM-liigan perustaminen oli sitten tuon prosessin suurin tuote.

Hannu Kauhala

***

Kirjoittaja on seurannut SM-liigaa 1970-luvun lopusta lähtien ja kirjoittanut siitä eri medioihin kuten muun muassa Iltalehteen, Kiekkolehteen ja Jääkiekkolehteen. Hän on kirjoittanut myös useita jääkiekkoaiheisia kirjoja.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen