Rallitähdet kisaavat traktoreilla – mistä on kyse?

27.7.2016
Rallitähdet kisaavat traktoreilla – mistä on kyse?

JYPin tähtipuolustaja Nolan Yonkman ottaa tuntumaan Valtra-traktoriin.

Keski-Suomessa järjestetään tänään ennennäkemätön ilmaistapahtuma.

Pohjoismaiden johtava maataloustraktoreiden valmistaja ja yksi liigaseura JYPin pääyhteystyökumppaneista Valtra on koonnut päämajansa yhteyteen Äänekoskelle ennenkokemattoman urheilunäytöksen.

Liiga, JYP ja kansainvälinen Lindab-konserni tuovat tapahtumaan ilmatäytteisen tossulätkäkaukalon, jossa vieraat pääsevät haastamaan liigatähtiä. Paikalla ovat muun muassa tähtihyökkääjät Juha-Pekka Hytönen sekä Ossi Louhivaara ja naisten maajoukkueen maalivahti Meeri Räisänen. Kaikki pelaajat ovat vapaasti yleisön tavattavissa.

Valtra puolestaan järjestää traktorirallin. Ensin kaksi onnekasta Valtran asiakasta haastaa rallin kansainväliset supetähdet Jari-Matti Latvalan ja ranskalaisen Sebastien Ogierin nopeuskisassa traktoreilla. Kyseisen alkulämmittelyn jälkeen rallin maailmanmestaruussarjan tähtikuljettavat ottavat toisistaan mittaa traktoreilla. Mukana ovat MM-sarjan 13 paras kuljettajaa ja Valtran "superstar", traktorien testiajaja Ossi Jokinen.

Illan päättää kartingautojen näytösajo. Tapahtuma kestää alkuillasta iltakahdeksaan saakka. Sinne on järjestetty Jyväskylän keskustasta kuljetus legendaarisella lättähattujunalla.

Huomenna alkavassa varsinaisessa Neste Rallissa ajetaan nyt ensimmäisen kerran erikoiskoe, jota ei ole nimetty maantieteellisen sijainnin mukaan. Se on perjantaina kaasuteltava Äänekoski-Valtra.

Liiga on Neste Rallissa mukana myös kilpailukeskuksessa sijaitsevalla liigaloungella ja tossulätkäkaukalolla, joka on torstaista sunnuntaihin vapaassa käytössä.

Seuraa ralliviikkoa Liigan sosiaalisen median kanavissa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa!


---
Julkaisija: Antti Pärnänen