Jatkaako Jukurit tänään Mestiksen finaaliin?

6.4.2016
Jatkaako Jukurit tänään Mestiksen finaaliin?

Tuulettaako Jukurit tänään finaalipaikkaa? (Kuva: Mikko Rahikainen/Jukurit)

Ensi kaudella Liigaan tuleva Mikkelin Jukurit saattaa edetä tänään Mestiksen finaaliin.

Mikkelin Jukurit tulee ensi kaudella Liigaan, joten Liiga.fi seuraa joukkueen mestiskevättä.

Välieräottelusarja Jukurit–KeuPa HT on tilanteessa 3–1. Keuruulaiset pelastautuivat jatkamaan sarjaa sunnuntaisella kotivoitollaan, mutta ennakkosuosikki Jukureilla on tänään taas mahdollisuus napata finaalipaikka, tällä kertaa kotipyhätössään.

Tuleva liigaseura voitti kolme ensimmäistä osaottelua päästäen niissä vain yhden maalin, mutta kapteeni Marko Kauppisen mukaan ensimmäinen mahdollinen ottelusarjan katkaisemispaikka tuhriintui ennen kaikkea vastustajan rajuun taisteluun.

- KeuPa pelasi sunnuntain, kuten tuollaisessa tilanteessa tulee pelata. He tekivät meidän pelaamisemme hankalaksi ja taistelivat jokaisen kaksinkamppailun hamaan loppuu.

- Meiltä puolestaan puuttui malttia ja tarkkaavaisuutta ennen kaikkea viimeistelystä, Kauppinen ruotii 2–1 kotivoittoon päättynyttä edellistä kohtaamista.

Kummasta neljännen osaottelun lopputulos siis enemmän johtui, teidän malttamattomuudesta vai KeuPan hyvyydestä?

- Me pelasimme ihan hyvin, mutta emme riittävän hyvin. Emme päässeet riittävälle tasolle.

Kauppinen ennakoi ennen välierää mestiskauden yllättäjän KeuPan haastavan Jukurit tiukalla keskialueella ja vastaiskuilla. Odotukset osuivat oikeaan.

- Ei sieltä ole tullut mitään yllättävää. Heidän päävalmentajansa Ville Nieminen jaksaa jututtaa tuomareita, mutta siinäkään ei ole mitään yllättävää, Kauppinen hymähtää.

Viides välieräosaottelu Jukurit–KeuPa tänään kello 18.30 Mikkelin Kalevankankaalla.


Liiga.fi seuraa Jukurien pudotuspelitaivalta tänä keväänä.


---
Julkaisija: Antti Pärnänen