Kohti kotikisoja: videohaastattelussa Sebastian Repo

23.12.2015

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut pelataan Helsingissä 26.12.2015–5.1.2016. Liiga esittelee seuraajilleen Nuorten Leijonien pelaajia kahdesti päivässä. Nyt haastatteluvuorossa on Pelicansin Sebastian Repo.

19-vuotias Pelicans-kasvatti Sebastian Repo debytoi Liigassa viime kaudella. Repo ehti pelata debyyttikaudellaan kymmenen ottelua ennen kuin siirtyi loppukaudeksi USHL-liigaan. Kuluvalla kaudella Repo on vakiinnuttanut paikkansa lahtelaisten hyökkäyksessä. Hyökkääjä on kerännyt alkukauden 27 ottelussa pisteet 7+8. Repo johti pitkään tulokkaiden pistepörssiä, tällä hetkellä sijoitus on kuitenkin toinen heti Patrik Laineen jälkeen. Lahdessa syntynyt Repo iski liigauran avausmaalinsa 12. syyskuuta Bluesin verkkoon. Liigan lisäksi Revolla on kokemusta myös Mestiksestä.

Liiga julkaisee aina joulukuun 26. päivään asti päivittäin kahden pelaajan haastattelut.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen