JYP isännöi Pelicansia torstai-illan ainoassa ottelussa

18.2.2021
JYP isännöi Pelicansia torstai-illan ainoassa ottelussa

Pelicans kohtaa JYPin toista kertaa tällä kaudella. (Picture: Jiri Halttunen)

Torstain ainoassa kamppailussa kohtaavat JYP sekä Pelicans. Toisen joukkueen pitkä tappioputki päättyy tänään.

JYP – Pelicans
>> Kokoonpanot

Torstai-illan ainoassa kamppailussa vastakkain asettuvat JYP sekä Pelicans. Illan teema on selvä. Yksi tappioputki tulee katkeamaan Jyväskylässä. viime vuoden loistavasti päättänyt Pelicans on valahtanut Liigan toiselta sijalta aina viidenneksi asti. Joukkue on voittanut edellisestä kahdeksasta ottelusta vain yhden. Lahtelaisten tappioputki on ehtinyt venyä neljän ottelun mittaiseksi. Edellisessä viidessä ottelussa joukkue on päästänyt 15 maalia omaan verkkoonsa.

JYPin tilanne on vielä murheisempi. Liigan jumboksi valahtanut jyväskyläläisryhmä on seitsemän ottelun tappioputkessa. Kotijoukkue on päästänyt tappioputkensa aikana peräti 32 maalia. Myös oma maalinteko on ollut vaikeaa: JYP on tehnyt toiseksi vähiten maaleja Liigassa tällä kaudella. Tämä heijastuu jyväskyläläisten ylivoimaann jonka onnistumisprosentti on 10,8.

Joukkueet kohtaavat toista kertaa tällä kaudella. Pelicans vei kaksikon ensimmäisen kohtaamisen lokakuun lopussa 7–1. Vierasjoukkueen kapteeni Hannes Björninen on sivussa vielä muutaman viikon koronakaranteenin takia, samoin Pelicans-vahti Patrik Bartosak.


---
Published by: Nooa Ruuth