Liigan siirtoikkuna sulkeutuu vasta maaliskuun alussa

15.2.2021
Liigan siirtoikkuna sulkeutuu vasta maaliskuun alussa

Liigan pelaajasiirtojen takaraja siirtyi tänä keväänä parilla viikolla koronapandemian vuoksi. Kauden pidentyminen mahdollistaa joukkueille viimeisten pelaajasiirtojen tekemisen vielä maaliskuun ensimmäisenä päivänä.

Normaalisti Euroopan pääsarjoissa viimeiset kuluvan kauden pelaajasiirrot on tehtävä 15. helmikuuta mennessä. Kansainvälisen Jääkiekkoliiton, IIHF:n taannoinen päätös antoi joukkueille kaksi viikkoa lisäaikaa rakentaa kokoonpanojaan kevään ratkaisupelejä varten.

Siirtoajan umpeutuessa runkosarjaa on pelaamatta vielä kolmannes kauden otteluista, yhteensä 146 ottelua. Joukkuekohtaisesti pelaamatta on tuolloin parisenkymmentä ottelua. Normaalitilanteessa siirtoikkunan sulkeutuessa jäljellä on enää alle viidennes runkosarjan otteluista.

Joukkueiden on ilmoitettava tehdyistä pelaajasiirroista Liigalle maanantaihin 1.3. klo 23.59:een mennessä.


---
Published by: Antti Seppänen