HPK:hon palannut Eetu Laurikainen: ”Maalivahdille on tärkeää ruokkia luottamusta kenttäpelaajiin”

4.2.2021
HPK:hon palannut Eetu Laurikainen: ”Maalivahdille on tärkeää ruokkia luottamusta kenttäpelaajiin”

Picture: Pekka Rautiainen

HPK:n riveihin tammikuussa liittynyt maalivahti Eetu Laurikainen tietää, että maalivahdit ovat aina erityisasemassa, kun haetaan nousua sarjataulukossa.

Eetu Laurikainen on ollut HPK:n joukkueessa hieman alle kuukauden, ja miehen äänestä kuuluu selkeä helpotus sen suhteen, että on taas Liiga-joukkueen pelaaja.

– Hyvää kuuluu. On kiva pelata taas jääkiekkoa. Olin maaliskuusta asti sellaisessa tietämättömässä tilassa, niin siinä ehti pohtia ja miettiä kaikenlaista. Varsinkin, kun muilla pelit alkoivat rullata, ja itse pyörin vain kotona, aloin hinguta takaisin pelaamaan, hän sanoo.

Miltä nimenomaan tuntuu olla joukkueessa?

– Se on just niin kuin sanoit: olla joukkueessa. Se oli se, mitä kaipasin eniten. Niitä tunteita kaipasi aika paljon, kun saa yhdessä tehdä, yhdessä voittaa ja yhdessä hävitä.

HPK-sopimus tiesi Laurikaiselle paluuta Kerhon paitaan ensimmäistä kertaa sitten kevään 2016. Liittyminen joukkueeseen kesken kauden ei tuntunut normaalia suuremmalta kynnyksen ylitykseltä. Kunnon ylläpitämiseen liittyi sitä vastoin hieman enemmänkin haasteita.

– Osa porukasta oli tuttuja kavereita. Joukkueeseen pääsee aina hyvin sisään, ja uudet pelaajat otetaan aina hyvin vastaan. Minulla oli syksyllä loukkaantumisia, ja oli vähän vaikeuksia löytää jäävuoroja, että pystyi käymään jäällä. Ne olivat Hämeenlinnassa joulukuussa kiven alla. Siinä oli itselläkin ihan tarpeeksi miettimistä, että sai hyvän peli- ja jäätuntuman, Laurikainen kertoo.

Laurikaisen ensiesiintyminen uusvanhassa seurassaan tapahtui viikko sopimuksen julkistuksen jälkeen. Kaksi ensimmäistä maalinsuulla aloitettua ottelua toivat tilastoihin neljä päästettyä maalia ottelua kohden, mutta sen jälkeen on sujunut paremmin.

– Peli kehittyy itsellä koko ajan ja jutut, joita omaan peliin hakee, alkavat löytyä. Pari ensimmäistä peliä tuntuivat vaikealta, ennen kuin silmät tottuivat kiekkoon ja kymmenen muutakin ukkoa pyörivät ympärillä. Se on aina oma juttunsa, mutta koko ajan tuntuu paremmalta, hän sanoo.

Ensimmäinen voitto tuli KalPaa vastaan miehen kauden neljännessä startissa.

– Totta kai se pikku kivi vierähti sydämeltä, kun ensimmäistä voittoa ei tarvitse enää metsästää. Se oli hieno voitto koko meidän porukaltamme.

Myös tiistai-illan jatkoaikavoitossa TPS:stä Laurikainen oli HPK:n maalilla urakoiden 36 torjunnan verran.

HPK on ollut koko kauden Liigan sarjataulukon tyvipäässä, ja runkosarjan toisella puoliskolla tahdin on muututtava, mikäli Pohjantähti Areenan isännät haluavat vielä taistella playoffs-paikasta.

– Kopissa sitä ei huomaa. Arkisessa tekemisessä sitä ei tuskailla, eikä asiaa pyöritellä liikaa. Totta kai tiedämme tilanteen, ja on vain yksi suunta, johon voi mennä: ylöspäin. Ja koppi on täynnä hyviä pelaajia, siitä ei jää kiinni. Joku lukko siellä on ollut, ja sitä yritetään avata. Toivottavasti voitamme muutaman pelin ja se aukeaisi, Laurikainen sanoo.

Tuntuuko siltä, että maalivahdin tekemiseen kohdistuu tässä tilanteessa normaalia kovemmat paineet?

– Totta kai. On ihan sama, mitä paikkaa tavoitellaan. Maalin suulla on viimeiset ohjakset käsissä siihen, mitä pelissä tapahtuu ja tuleeko maaleja omiin vai eikö niitä tule. Maalivahdille on tärkeää ruokkia luottamusta kenttäpelaajiin ja puolustukseen. Se auttaa koko joukkueen peliä.

HPK:n lähiohjelma on kova, kun se kohtaa kolmessa seuraavassa pelissään Pelicansin ja kahdesti HIFK:n. Laurikaisella riittää luottoa siihen, että kurssi kääntyy ja hänellä on rahkeita pelata hyvä kevät.

– Kyllä uskon, että tästä hyvä saadaan! Nyt on hyvä fiilis, ja pelitatsi alkaa taas löytyä. On hyvä, että pelejä on tullut tiiviiseen tahtiin, niin ei ole ehtinyt tavallaan jäädä miettimäänkään niitä. Olemme vain pelanneet. Se on hyvä asia, Laurikainen sanoo.

***

Teksti: Panu Markkanen


---
Published by: Aija Saha