Ässien Aittokallio helpottunein mielin HIFK:n kaatoon

12.1.2021
Ässien Aittokallio helpottunein mielin HIFK:n kaatoon

Sami Aittokalliolla on menossa toinen kausi Ässissä. (Picture: Tomi Vastamäki)

Ässien kokenut maalivahti Sami Aittokallio saalisti lauantaina vasta kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa, kun Kärpät kaatui Porissa 3-0.

– Oli se siinä mielessä helpottava onnistuminen itselleni ja miksei myös koko joukkueelle. Kolmen pisteen voitot ovat äärettömän tärkeitä näin tasaisessa sarjassa, Aittokallio huomauttaa.

Uuteen viikkoon lähdettäessä Ässät löytyi sarjataulukosta sijalta yhdeksän. Pinnoja porilaisilla on koossa 32.

– Sarjataulukkoa kun katsoo, niin viidenteen sijaan on matkaa vain pari pinnaa. Mutta toisaalta toisessa päässä kympin sakista putoaminen ei ole sekään kaukana, Aittokallio muistuttaa.

Koko kauden aikana Ässät on saalistanut kolmen pinnan voittoja vain kuusi.

– Turhan useasti ne voitot ovat meiltä karanneet lopussa. Mutta nyt tauon jälkeen tuntuu, että olemme oikeilla jäljillä. Sekä itse omassa pelaamisessa että joukkue myös, Aittokallio miettii.

Tämän viikon ainoan ottelunsa Ässät pelaa torstaina, kun edessä on vierailu Helsinkiin. Ottelu HIFK:ta vastaan käynnistyy Nordenskiöldinkadun hallissa kello 18.30.

– Kova on vastustaja taas tälläkin kertaa ja nyt mitataan se meidän tämän viikon tasomme, Aittokallio pyörittelee.

Liian pitkälle suuntautuvia suunnitelmia Aittokallio ei halua vielä kevään osalta lyödä lukkoon.

– Tässä tilanteessa ei kannata kovin montaa viikkoa tai kuukautta suunnitella etukäteen. Kliseisesti sanoen on edettävä päivä kerrallaan. Sen tämä aika on opettanut, Aittokallio toteaa.


---
Published by: Jukka Malm