Kotijoukkueet vahvoilla perjantain kierroksella

23.10.2020
Kotijoukkueet vahvoilla perjantain kierroksella

Ilves juhli paikallisottelun voittoa. (Picture: Aarno Vuorinen)

Perjantaina pelattiin viisi ottelua, joissa neljässä oli paikallishenkeä mukana. Kotijoukkueet olivat otteluissa niskan päällä, sillä jokainen peli meni kotijoukkueen nimiin.

HPK-Pelicans 7-2 (1-2, 4-0, 2-0)
>> Tilastot
>> Ottelukooste
>> Lehdistötilaisuus

HPK otti kauden toisen voittonsa kaatamalla hämäläisjoukkueiden kohtaamisessa Pelicansin. Pelicans tuplasi avauserässä tämän kauden ylivoimamaaliensa saldon, kun ensin Rudolf Cerveny vei lahtelaiset johtoon. Erän lopulla Ryan Lasch avasi kauden maalitilinsä niin ikään ylivoimalla. Lahtelaismaalien välissä Markus Nenonen teki HPK:n avausmaalin Santeri Lukan hienon esityön jälkeen.

HPK sai kauden maalihanat auki kunnolla toisessa erässä. Jere Innalla tasoitti ajassa 27:52 ylivoimalla ja 40 sekuntia myöhemmin oli Valtteri Puustisen vuoro onnistua. Neljä minuuttia myöhemmin Joona Monto vei HPK:n kahden maalin johtoon ja vielä erän lopussa Tommi Tikka ohjasi alivoimalla HPK:n viidennen maalin. Kolmannessa erässä Kerhon maalijuhlat saivat jatkoa Valtteri Puustisen ja Ville Koistisen maaleilla.

Voitto oli HPK:lle samalla kauden ensimmäinen varsinaisella peliajalla. HPK:n veräjällä Daniel Lebedeff sai kasaan 22 torjuntaa ja samaan torjuntamäärään ylsi myös Pelicans-vahti Patrik Bartosak.

Ilves-Tappara 5-2 (2-1, 1-0, 2-1)
>> Tilastot
>> Ottelukooste
>> Lehdistötilaisuus
Tampereen paikalliskamppailussa Ilves oli vahvempi päästen juhlimaan maukasta voittoa. Panu Mieho taiteli Ilveksen johtoon reilun kahden minuutin jälkeen, mutta Tappara kuittasi Sami Moilasen maalilla heti 12 sekuntia myöhemmin. Hakametsän yleisöä hemmoteltiin ottelun alussa maaleilla, sillä jo ennen viidennen minuutin täyttymistä nähtiin kolmas maali, kun Eetu Päkkilä pujotteli Ilvekselle toisen maalin. Seuraavaa osumaa jouduttiinkin odottamaan aina toisen erän puoliväliin saakka, kun Arttu Ruotsalaisen vahva alkukausi sai jatkoa hänen ohjatessaan Juuso Välimäen syötön verkkoon. Kolmannessa erässä Roby Järventie teki jo Ilveksen neljännen maalin. Valtteri Kemiläinen nostatti Tappara-fanien toiveita kaventamalla kirvesrintojen pelatessa ilman maalivahtia, mutta Ruotsalainen iski vielä kerran alivoimalla tyhjään maaliin.

Ruotsalainen oli kahdella maalillaan Ilveksen ratkaisuhahmoja ja Välimäen vahva alkukausi sai jatkoa kahdella syötöllä. Lukas Dostal oli jälleen mies paikallaan Ilveksen maalilla torjuen 27 kertaa ja Dominik Hrachovina Tapparan maalilla kirjautti 23 torjuntaa.

JYP-Sport 4-0 (1-0, 1-0, 2-0)
>> Tilastot
>> Ottelukooste
>> Lehdistötilaisuus
Sport oli pitänyt kolme edellispeliään maalinsa puhtaana, mutta Rasmus Reijolan nollaputki katkesi ajassa 18:41, kun Robert Rooba onnistui ylivoimalla. Reijola ehti pitää viime kausi mukaan lukien maalinsa puhtaana 225 minuuttia ja 1 sekunnin. Se nosti hänet kaikkien aikojen nollaputkitilastossa kuudenneksi. Tim Thomasin päänahka jäi vain puolen minuutin päähän. Maali oli samalla JYPin kauden ensimmäinen ylivoimamaali. JYP lisäsi johtoa toisessa erässä Miska Siitosen ladatessa siirretyn rangaistuksen aikana jyväskyläläiset kahden maalin johtoon. Kolmannen erän lopulla Brad Lambert lisäsi JYPin johtoa ja Samuel Helenius sinetöi voiton lopulta tyhjään maaliin.

Veini Vehviläinen tarvitsi nollapeliinsä 24 torjuntaa, kun taas Reijola venyi kiekon tielle 18 kertaa.

KooKoo-Jukurit 4-1 (1-0, 1-1, 2-0)
>> Tilastot
>> Ottelukooste
>> Lehdistötilaisuus
KooKoo otti Kaakon paikallisottelussa selvän voiton Jukureista ja paranteli asemiaan sarjataulukossa. Ahti Oksanen pamautti avausmaalin ensimmäisessä erässä ja Trevor Mingoia lisäsi johtoa toisessa erässä ylivoimalla. Jukurien Vitali Abramovin hurja maalivire sai jatkoa, kun hän teki toisen erän loppuun ylivoimalla mikkeliläisten kavennusmaalin. Päätöserässä Kasper Björkqvist varmisteli kuitenkin KooKoon voittoa ja Oksanen iski lopullisen niitin tyhjään rysään.

Victor Brattström joutui torjuntatöihin vain 16 kertaa, kun taas Jukurien maalilla Sami Rajaniemi torjui kiekon 32 kertaa.

Lukko-TPS 4-1 (1-0, 1-1, 2-0)
>> Tilastot
>> Ottelukooste
>> Lehdistötilaisuus
Lukko otti TPS:sta revanssin Länsirannikon derbyssä jatkamalla vahvoja otteitaan. TPS oli kuitenkin se joukkue, joka rikkoi kuparisen Markus Niemen osumalla. Lukko tuli vielä ensimmäisessä erässä tasoihin Vili Saarijärven maalilla. Toisessa erässä Aleksi Saarelan hurja maalivire sai jatkoa hänen karatessa läpiajoon ja viimeistellen tulisen rannelaukauksen Ukko-Pekka Luukkosen selän taakse. Kolmannessa erässä Roni Sevänen siirsi Lukon kahden maalin johtoon Kristian Pospisilin hienon esityön jälkeen ja Eetu Koivistoinen teki tyhjään maaliin loppulukemat. Luukkonen oli melkoisessa tulituksessa TPS:n maalilla, sillä hän torjui 41 laukausta, kun taas Lukko-vahti Lassi Lehtinen selvisi 19 torjunnalla.


---
Published by: Salttu Forsström