Vuoden puolustaja 2019 – tässä Rautakallio-palkinnon äänestyksen kärki

7.6.2019
Vuoden puolustaja 2019 – tässä Rautakallio-palkinnon äänestyksen kärki

Jääkiekkotoimittajien kolme eniten ääniä saanutta ehdokasta vuoden puolustajaksi: Jani Hakanpää (vas.), Oliwer Kaski ja Petteri Nikkilä.

Liiga palkitsee kauden 2018-19 parhaita lauantaina 8. kesäkuuta järjestettävässä Jääkiekkogaalassa. Parhaan puolustajan Pekka Rautakallio –palkinnon saajaksi ovat ehdolla eniten ääniä saaneet Jani Hakanpää, Oliwer Kaski ja Petteri Nikkilä.

"Rautakallio-palkinnon saa puolustaja, joka Liiga-kauden aikana omalla pelipaikallaan on erottautunut muita näkyvämmäksi huippupelaajaksi. Palkinnon voittaja valitaan jääkiekkotoimittajien äänestyksellä."

Neljännen kautena Kärpissä pelannut Jani Hakanpää on noussut kahden viimeisen kauden aikana Liigan ehdottomien kärkipuolustajien joukkoon. 27-vuotias Hakanpää lähes tuplasi tällä kaudella Liiga-uransa maalimäärän ampumalla 11 osumaa. Tehopörssissä Hakanpää oli tilaston kolmas lukemalla +29. Kausi kruunautui keväällä Leijonissa maailmanmestaruuteen.

Oliwer Kaski takoi runkosarjassa puolustajalle huimat lukemat 19+32=51 ja sijoittui pistepörssissä kuudenneksi. Puolustajien yhden kauden piste-ennätyksen sivuamiseen jäi matkaa vain kaksi pistettä. Kaski oli hurjassa pistevireessä erityisesti kevätkaudella, kun 23 ottelussa syntyi 30 (13+17) pistettä. Hänet palkittiin myös runkosarjan parhaan pelaajan Lasse Oksanen –palkinnolla. Jani Hakanpään tavoin Kaski oli mukana Leijonien maailmanmestarijoukkueessa.

Mestarijoukkue HPK:n Petteri Nikkilä otti huiman harppauksen urallaan kuluneella kaudella. 26-vuotias HPK:n oma kasvatti tuplasi kauden piste-ennätyksensä ja voitti Liigan koko syöttöpörssin. Runkosarjassa pistesaalis kirjoitettiin 4+38=42. Playoffs-otteluissa Nikkilä oli puolustajien pisteykkönen huippupistein 4+9=13.

Viime kaudella Pekka Rautakallio –palkinnon parhaana puolustajana voitti HIFK:n Miro Heiskanen.

* * *

Voittaja palkitaan 8. kesäkuuta järjestettävässä Jääkiekkogaalassa. Tilaisuudessa julkistetaan seuraavien Liiga-palkintojen saajat:

- Kalevi Numminen -palkinto (Paras valmentaja)
- Jarmo Wasama -palkinto (Vuoden tulokas)
- Raimo Kilpiö -palkinto (Herrasmiespelaaja)
- Urpo Ylönen -palkinto (Paras maalivahti)
- Pekka Rautakallio -palkinto (Paras puolustaja)
- Pentti Isotalo -palkinto (Paras linjatuomari)
- Unto Wiitala -palkinto (Paras erotuomari)
- Liigan All Stars -kentällinen


---
Published by: Antti Seppänen