Kotitaika piti – JYP tasoitti voitot avauserän salamamaaleilla

6.4.2016
Kotitaika piti – JYP tasoitti voitot avauserän salamamaaleilla

Jyväskylän keskiviikkoillan tehokkain oli JYPin kultakypärä Jani Tuppurainen. (Picture: Jiri Halttunen)

JYP kaatoi keskiviikkona HIFK:n semifinaalisarjan neljännessä ottelussa avauserän salamamaalien myötä lukemin 3–2. Ottelusarjan kaikki neljä ottelua ovat päättyneet kotivoittoihin.

JYP – HIFK 3-2 (3-1, 0-1, 0-0) | Voitot 2–2

Kotijoukkue JYP oli sisuuntunut maanantain murskatappiosta. Hurrikaanipaidat tulivat avauserään hurjasti ja taululla komeili 3–0-lukemat ainoastaan kahden minuutin ja 52 sekunnin jälkeen. Ensimmäinen osuma syntyi kahden miehen ylivoimalla Valtteri Kemiläisen upealla laukauksella. Toinen ylivoimaosuma oli Jani Tuppuraisen käsialaa. Avausmaalin alustanut Tuppurainen iski kiekon maalin edestä verkkoon ainoastaan 39 sekuntia Kemiläisen osuman jälkeen.

JYPin klassisen kovan alun kruunasi Janne Kolehmainen voittomaalilla ajassa 02.52. Osuma oli Kolehmaiselle kevään pudotuspelien ensimmäinen. HIFK pääsi otteluun vielä mukaan avauserän lopun kavennusmaalillaan. Hyvässä vireessä oleva ranskalaispuolustaja Yohann Auvitu laukoi kavennusosuman ainoastaan 10 sekuntia ennen päätössummeria.

HIFK iski myös toisessa erässä todellisen pukukoppimaalin, kun Mika Partanen toi helsinkiläiset maalin päähän ajassa 38.42. Partasen kevään ensimmäiseen pudotuspelimaaliin vahvan esityön teki nuorten MM-kultamitalisti Roope Hintz.

HIFK haki päätöserässä rajusti tasoitusta, mutta kotijoukkue kesti rynnistyksen upean ottelun pelanneen Tuomas Tarkin johdolla. Tasoitusosuma oli erityisen lähellä ottelun lopussa, kun HIFK haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Tarkki joutui päätöserässä venymään kiekon eteen peräti 12 kertaa.

Pelkkiä kotivoittoja sisältäneen ottelusarjan voitot ovat nyt tasan 2–2. Ottelusarjan viides ottelu pelataan Helsingissä perjantaina 8.4. klo 18.30.

>> Tilastot
>> Maalikooste


---
Published by: Juuso Kauppinen