Tapparalle jälleen upea taloudellinen tulos – voittoa yli 770 000 euroa

27.6.2018
Tapparalle jälleen upea taloudellinen tulos – voittoa yli 770 000 euroa

Kuva: Mikko Pylkkö

Menneellä kaudella hopeaa saavuttaneen Tapparan taustayhtiö Tamhockey Oy teki voittoa yli 770 000 euroa.

Urheilullisesti Tapparan joukkue pelasi historiallisesti Liigan finaaleissa jo kuudennen kerran peräkkäin. Kahden kullan lisäksi nyt saavutettu hopea oli neljäs viimeisten kuuden kauden aikana.

Tapparan liikevaihto lähenteli jo 10 miljoonaa euroa ollen menneellä kaudella 9 137 623,09 euroa. Liikevaihto nousi lähes miljoona euroa, ja vaikka kustannuksetkin nousivat, seura pystyi vertailukelpoista tulostaan parantamaan edelliskaudesta merkittävästi. Päättyneen kauden voitto oli tarkalleen 772 914,41 euroa. Yhtenä menestystekijänä oli yhteistyösopimusten myynnin jatkuva nousukehitys. Lipunmyynnin kehittyminen jatkui suotuisasti ja asiakastilaisuuksien sekä VIP- ja aitiomyynnin lisääntyminen runkosarjassa olivat kauden muita myönteisiä asioita.

Tapparan toimitusjohtaja vaihtuu

Tamhockey Oy:n hallitus ja Mikko Leinonen ovat päättyneen tilikauden aikana sopineet, että yhteensä yli 20 vuotta Tapparan edustusjoukkuetta pyörittäneen Liiga-Tappara ry:n ja Tamhockey Oy:n toimitusjohtajana toiminut Leinonen jatkaa tehtävässään vuoden 2019 loppuun.

– Mikki on tehnyt poikkeuksellisen pitkän, laaja-alaisen ja menestyksellisen uran Liiga-seuramme toimitusjohtajana. Viimeksi hän on ollut muun työnsä ohella mukana rakentamassa Tapparan uutta urheilustrategiaa ja neuvottelemassa areenasopimuksia. Tappara on siirtymässä kolmen vuoden kuluttua Areena-aikaan. Tähän uuteen toimintaympäristöön siirryttäessä on oikea aika uuden toimitusjohtajan ottaa vetovastuu liiketoiminnan kehittämisestä, Tamhockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Penttilä toteaa.

Tappara on päättänyt aloittaa uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin vuoden 2019 alussa ja uusi toimitusjohtaja on tarkoitus valita viimeistään kesällä 2019. Uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään vuoden 2020 alussa.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen