KalPa kiinnitti nuoria pelaajia – puolustaja Kanadan junioriliigasta

11.5.2018
KalPa kiinnitti nuoria pelaajia – puolustaja Kanadan junioriliigasta

19-vuotias Saku Vesterinen on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa KalPan kanssa. Puolustaja on pelannut kaksi viimeistä kautta Kanadan pääjunioriliigoihin kuuluvassa QMJHL:ssa.

Vesterinen kokosi kahden kauden aikana 116 ottelussa pisteet 10+44=54. Hän eteni kuluneella kaudella joukkueensa kanssa QMJHL:n semifinaaleihin asti.

– Vesterinen tuo lisäleveyttä puolustukseen ja nyt meillä on puolustuskalustossamme kaksi oikealta ampuvaa puolustajaa. Saku on kiekollinen puolustaja ja hänen vahvuutensa sopivat hyvin meidän pelityyliin, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman kertoo.

– Saku on hyvällä matkalla ammattikiekkoilijaksi ja hän tulee varmasti ottamaan isoja askeleita kehityksessä kahden vuoden sopimuksen aikana.

* * *

Vesterisen lisäksi KalPan kanssa Liiga-sopimuksen allekirjoitti KalPan A-junioreissa SM-kultaa päättyneellä kaudella voittanut Tuomas Ahtonen. Hyökkääjänä pelaavan 19-vuotiaan Ahtosen sopimus on vuoden mittainen.

* * *

KalPan sopimuspelaajat kaudella 2018–19
Tilanne 11.5.2018

Maalivahdit
Denis Godla (2020)
Niko Hovinen (2019)
Arttu Ruotsalainen (2019)

Puolustajat
Ari Gröndahl (2020)
Lasse Lappalainen (2020)
Otto Leskinen (2020)
Konsta Mäkinen (2019)
Kim Nousiainen (2021)
Valtteri Parikka (2019)
Topias Ranta (2019)
Joona Riekkinen (2020)
Mikael Seppälä (2019+1)
Saku Vesterinen (2020)

Hyökkääjät
Leevi Aaltonen (2020)
Tuomas Ahtonen (2019)
Frank Gymer (2019)
Joni Ikonen (2019)
Severi Immonen (2019)
Tommi Jokinen (2019)
Mikko Juusola (2020)
Kai Kantola (2019)
Karri Kapanen (2019)
Aleksi Klemetti (2020)
Henri Knuutinen (2019)
Juuso Könönen (2020)
Eetu Luostarinen (2020)
Mikko Nuutinen (2020)
Eetu Paasovaara (2019)
Topi Piipponen (2019)
Jaakko Rissanen (2023)
Alexander Ruuttu (2019)
Balazs Sebok (2020)
Pekka Suhonen (2019)
Alexandre Texier (2019)
Ville-Vesa Vainiola (2019)


---
Julkaisija: Antti Seppänen