Juuso Riikola liittyy Lukon puolustukseen

13.4.2018
Juuso Riikola liittyy Lukon puolustukseen

Juuso Riikola (vas.) siirtyy ensi kaudeksi samaan seuraan veljensä Simo-Pekan kanssa. (Kuva: Elmeri Elo)

Lukko on solminut 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen puolustaja Juuso Riikolan kanssa. 24-vuotias Riikola on edustanut koko Liiga-uransa ajan KalPaa.

Vasemmalta laukova Riikola on SaiPan kasvatti, mutta on pelannut KalPassa vuodesta 2009. Viimeisten kuuden kauden aikana hän on pelannut Liigassa yhteensä 283 ottelua ja kirjannut niissä 89 (26+63) pistettä.

– Hän on nuori pelaaja, mutta johtaa joukkuetta esimerkillä. Juuso pystyy varmasti auttamaan joukkuekavereitaan paremmaksi omalla panoksellaan, jäällä ja jään ulkopuolella, Lukon päävalmentaja Pekka Virta kertoo.

– Kehityskaari näyttää edelleen vahvasti ylöspäin. Hän on yksi sarjan parhaimpia puolustajia nyt ja tulevaisuudessa. Uskon, että hänen tavoitteensa on vakiinnuttaa paikkansa A-maajoukkueessa, ja toivottavasti pystymme auttamaan häntä siinä.

Riikolan vahvuuksiin kuuluvat liike ja monipuolisuus. Kuluneella kaudella hän kokosi KalPassa 59 ottelussaan 24 (8+16) pistettä ja oli joukkueensa puolustajien pistepörssin kakkonen.

– KalPassa sain pelata isossa roolissa ja sain paljon vastuuta. Menestyminen kiinnostaa ja Lukko tarjoaa siihen mielestäni hyvän mahdollisuuden, Juuso Riikola kertoo.


---
Julkaisija: Antti Seppänen