Jukurit haki kaksi pistettä Jussi Markkasen juhlaillasta

9.3.2018
Jukurit haki kaksi pistettä Jussi Markkasen juhlaillasta

Jussi Markkanen torjui juhlaottelussaan 22 kertaa. (Kuva: Kimmo Metsälä)

Jukurit haki perjantaina kauden päätteeksi kaksi pistettä Jussi Markkasen juhlaillasta. Mikkeliläiset kaatoivat SaiPan jatkoajalla Jesper Piitulaisen osumalla. Mikkeliläisten kausi päättyi runkosarjaan, mutta SaiPa jatkaa ensi viikolla playoffsien 1. kierroksella.

SaiPa–Jukurit 1–2 JA (0–0, 0–1, 1–0, 0–1)
>> Tilastot
>> Maalit

Jukurien Turo Asplund vastasi perjantaina ottelun avausmaalista. Ajassa 26.56 syntyneen ylivoimamaalin alustivat Joonas Kalliola ja Jesper Piitulainen. SaiPan tasoitusta saatiin odotella aina kolmannen erän alkuun asti, kunnes SaiPan kultakypärä Topi Nättinen iski kauden 14. maalinsa. Nättisen maaliin syöttöpisteet merkkauttivat Jonatan Tanus ja puolustajajärkäle Vladimir Denisov.

Jatkoaikaa ehdittiin pelataan kaksi minuuttia ja 43 sekuntia ennen kuin Piitulainen iski ottelun ratkaisun kapteeni Miika Roineen ja Antti Jaatisen alustuksesta. Voitto oli Jukureille kolmas viimeiseen neljään otteluun. Mikkeliläiset keräsivät runkosarjassa yhteensä 67 pistettä, joka oikeutti 13. sijaan.

SaiPa sai illasta mukaansa yhden pisteen, kauden yhteispistemääräksi muodostui 93. Seitsemännen sijan myötä lappeenrantalaiset saavat playoffsien 1. kierrokselle kotiedun.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen