Kristian Kuuselalla 800. ottelu perjantaina

1.12.2017
Kristian Kuuselalla 800. ottelu perjantaina

Kuva: Mikko Pylkkö

Tapparan Kristian Kuusela saavuttaa perjantain Liiga-kierroksella 800 runkosarjaottelun rajapyykin. Kuuselan juhlaottelussa Tappara kohtaa Hämeenlinnassa HPK:n.

16. kauttaan Liigassa pelaava 34-vuotias Kuusela debytoi pääsarjatasolla Ässien paidassa syksyllä 2002. Hän saavutti porilaisten riveissä SM-hopeaa keväällä 2006 ja oli samalla kaudella runkosarjan maalipörssin kakkonen 26 osumallaan.

Kevätkaudella 2007 Kuusela pelasi Elitserienin MODOssa ja juhli Ruotsin mestaruutta.

Syksystä 2007 alkaen Kuusela edusti Kärppiä ja voitti avauskaudellaan uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden. Toinen kausi Kärpissä tuotti SM-hopeaa.

Kuusela siirtyi Bluesiin vuosiksi 2011-13. Jälkimmäisellä kaudellaan hän rikkoi neljännen kerran 40 pisteen rajan runkosarjassa.

Syksystä 2013 Kuusela on edustanut Tapparaa ja saavuttanut jaksolla ensin kahdesti SM-hopeaa ja kahdella viimeisimmällä kaudella Suomen mestaruuden. Kaikkiaan palkintokaapissa on siten kolme mestaruutta ja neljä SM-hopeaa.

Kaudella 2015-16 Kuusela teki yhden kauden piste-ennätyksensä, 20+39=59, ja sai runkosarjan pistepörssin voittajan Veli-Pekka Ketola –palkinnon. Hänet valittiin myös runkosarjan parhaaksi pelaajaksi (Lasse Oksanen –palkinto). Kauden päätteeksi Liiga-pelaajien äänestyksen perusteella hänet palkittiin parhaan pelaajan Kultaisella kypärällä.

Uran 799 ottelussaan Kuusela on kirjannut pisteet 209+298=507. Kuuselan edellä aktiivipelaajien kaikkien aikojen pistepörssissä on vain Lukon Ville Vahalahti. Aktiivipelaajien ottelutilastossa Kuusela sijoittuu viidenneksi.

>> Liigan kaikkien aikojen ottelutilasto


---
Julkaisija: Antti Seppänen