Ässät jatkoi hurjaa virettään, HIFK:lle ja SaiPalle avausvoitot

13.9.2017 - JK
Ässät jatkoi hurjaa virettään, HIFK:lle ja SaiPalle avausvoitot

Ässät juhli keskiviikkoillan päätteeksi kauden kolmatta voittoaan. (Kuva: Tomi Vastamäki)

Keskiviikkoillan liigakierroksen voittajat olivat avausvoittonsa ottaneet HIFK ja SaiPa sekä hurjaa virettään jatkanut Ässät. Porilaiset nousivat voiton myötä Liigan kärkipaikalle!

HIFK otti tiistaina kauden avausvoittonsa kaatamalla HPK:n Nordiksella. HPK:lle tappio oli toinen perättäinen, hämeenlinnalaiset ovat toistaiseksi vielä ilman täyttä pistepottia. Nordiksella illan osumista vastasivat Jarkko Malinen, Thomas Nykopp, Oula Palve ja tyhjiin osunut Teemu Eronen.

SaiPa haki Tampereelta kauden avausvoittonsa, kun Ilves nöyrtyi lukemin 2–3. Tamperelaiset aloittivat vahvasti ja johtivat ottelua avauserän jälkeen 2–0. Johto kuitenkin suli kahden viimeisen erän aikana ja SaiPa kiri päätöserässä ohi. Hakametsän illan ykkösnimi oli voittomaalin tehnyt ja pisteet 1+2 kerännyt David Goodwin. SaiPan Jonatan Tanus sekä Ilveksen Eemeli Suomi ja Arttu Ruotsalainen viettivät kukin kahden pisteen iltaa. Ilveksen kauden avausvoitto odottaa vielä tulevaisuudessa.

Ässät nousi Liigan kärkipaikalle kaatamalla Jukurit tylyin 6–2-lukemin. Porilaiset ovat ottaneet kaikista kolmesta ottelustaan täydet pisteet. Isomäen illan ykkösnimet olivat pisteet 1+2 kerännyt Jesperi Kotkaniemi ja kahdesti osunut Antoine Laganiere. Avausvoittoaan edelleen hakevan Jukurien molemmista maaleista vastasi kapteeni Miika Roine.

Ottelut 13.9.2017

HIFK–HPK 3-1 (1–0, 0–0, 2–1)
>> Tilastot
>> Maalit

Ilves–SaiPa 2–3 (2–0, 0–2, 0–1)
>> Tilastot
>> Maalit

Ässät–Jukurit 6-2 (0–1, 2–1, 4–0)
>> Tilastot
>> Maalit