Ranskalaishyökkääjä Bastien Maia SaiPan vahvuuteen

3.8.2017 - JK

SaiPa on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen 20-vuotiaan ranskalaisen Bastien Maian kanssa.

Maaa on esiintynyt säännöllisesti Ranskan nuorten maajoukkueissa ja päättyneellä kaudella hän pelasi myös kaksi A-maaottelua. Edellisen kauden hän pelasi NAHL:ssa, joukkueenaan Odessa Jackalopes Texasista. 42 pelattua ottelua toivat hyökkääjälle pisteet 5+11.

Pohjois-Ranskan Rouenista kotoisin oleva Maaa tuli Suomeen kehittymään jääkiekkoilijana jo 15-vuotiaana. Hänellä on takana neljä kautta HIFK:n juniorijoukkueissa. A-nuorten SM-liigassa Maia on pelannut 45 ottelua pisteillä 16+15.

– Lähtökohtaisesti Bastien lähtee A-nuorista liikkeelle. Pitsiturnauksen jälkeen sitten katsotaan kummassa ringissä hän jatkaa, SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa kommentoi.

SaiPaan viime kaudeksi HIFK:sta siirtynyt Antton Mönkäre on pelannut Maian kanssa kaksi kautta samassa joukkueessa ja tuntee uuden tulokkaan hyvin.

– Bastien erittäin iloinen ja fiksu mies. Hän on kotiutunut hyvin jo menneillä kausilla Suomeen. Hän ymmärtää suomen kieltä hyvin, vaikka ei sitä paljon puhukaan, Mönkäre kertoo.

SaiPa etsii edelleen yhtä hyökkääjää vahvistamaan joukkuetta.

SaiPan sopimuspelaajat 2017–18
Tilanne 3.8.2017

Maalivahdit
Jussi Markkanen (2018)
Frans Tuohimaa (2018)
Niclas Westerholm (2018)

Puolustajat
Brett Carson (2018)
Markus Kojo (2018)
Santeri Koponen (2018)
Lasse Lappalainen (2018)
Kalle Maalahti (2018)
Henry Maarnela (jun.)
Petrus Pietiläinen (jun.)
Per Savilahti Nagander (2018)
Jere Sneck (2018)
Lauri Taipalus (2018)
Kasperi Torikka (2019)
Urho Vaakanainen (2018)

Hyökkääjät
David Goodwin (2018+1)
Elmeri Kaksonen (2019)
Janne Kettunen (tryout)
Ville Koho (2018)
Eetu Koski (2019)
Anssi Löfman (2020)
Bastien Maia (2018+1)
Antton Mönkäre (2018)
Joni Nikko (2019)
Topi Nättinen (2019)
Ahti Oksanen (2018+1)
Lauri Piironen (jun.)
Saku Salminen (2018)
Sebastian Sjöholm (jun.)
Kim Strömberg (2018)
Jonatan Tanus (2019)
Valtteri Virkkunen (2018)