Pelicans vahvisti puolustustaan tuoreella Mestiksen mestarilla

19.4.2017 - JK
Pelicans vahvisti puolustustaan tuoreella Mestiksen mestarilla

SaPKon paidassa Mestiksen mestaruutta upean kauden päätteeksi juhlimaan päässyt Casimir Jürgens siirtyy ensi kaudeksi Liigaan Pelicansin riveihin.

22-vuotias Jürgensin sopimus on mallia 1+2 vuotta. Jürgens oli kuluneella kaudella savonlinnalaisjoukkueen ykköspuolustaja ja summasi 49 runkosarjaottelussa pisteet 9+29. Pudotuspeleissä SaPKon kapteenin tahti jatkui mainiona, kun 12 pudotuspeliottelussa syntyi pisteet 2+6.

Helsingissä syntynyt HIFK-kasvatti Jürgens on edustanut Mestiksessä kahden SaPKo-vuoden lisäksi myös Kiekko-Vantaata.

– Hienoa ottaa uralla askel eteenpäin ja päästä mukaan huippuorganisaatioon. Olen tyytyväinen mahdollisuudesta ja aion tehdä kovasti hommia, jotta lunastan paikkani joukkueesta, Jürgens kommentoi.

– Jürgens osoitti kuluneella kaudella Mestiksessä, että mieheltä löytyy poikkeuksellisen paljon kiekollista taitoa. Lahti on hyvä paikka kasvaa ja kehittyä vielä entistä kokonaisvaltaisemmaksi puolustajaksi, mihin nuorella miehellä on kaikki eväät, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi.

Pelicansin sopimuspelaajat 2017–18
Tilanne 19.4.2017

Maalivahdit
Joonas Harald (2018)
Janne Juvonen (2018)
Joona Voutilainen (2018)

Puolustajat
Casimir Jürgens (2018+2)
Mikko Kousa (2018)
Stefan Lassen (2018)
Juha Leimu (2018)
Nico Manelius (2018)
Roni Rukajärvi (2018)
Libor Sulak (2019)

Hyökkääjät
Joonas Alanne (2018)
Hannes Björninen (2019)
Roope Elimäki (2018)
Arttu Heikkinen (2018+1)
Henri Heino (2018)
Iikka Kangasniemi (2018)
Kimi Koivisto (2018)
Severi Lahtinen (2018)
Aleksi Mustonen (2019)
Aleksi Rekonen (2018)
Miska Siikonen (2019)
Artturi Toivola (2018)
Antti Tyrväinen (2018)
Taavi Vartiainen (2019)